Paketoitu lohi

Paketoitu lohi
Printer-friendly version

Joulupöytään saa kattaa myös jotain uutta. 6 annosta, yhdessä annoksessa 480 kcal
Valmistusaika noin 30 minuuttia
Vaativuusaste melko helppo

pakettilohi_2003 lehtitaikinalevyä
700–800 g lohta palana
hienonnettu tilliä
Voiteluun
1 keltuainen
Lisäksi
½ kurkku
8 retiisiä
1 ruukku viinisuolaheinää
3 rkl hienonnettua tilliä
2 rkl valkoista balsamicoa
2 tl sokeria
4 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Jaa sulaneet taikinalevyt puoliksi ja kauli hieman suuremmiksi.

2. Leikkaa lohifilee kuuteen annospalaan. Nosta palat taikinalevyjen päälle ja ripottele hienonnettua tilliä tasaisesti fileiden päälle. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kääri fileet taikinan sisään ja voitele paketit kevyesti vatkatulla keltuaisella.

3. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa 15–20 minuuttia.

4. Viipaloi kurkku ja retiisit ohuiksi viipaleiksi ja nostele kevyesti viinisuolalehtien kanssa.

5. Sekoita hienonnetusta tillistä, balsamicosta, sokerista, öljystä ja mausteista kevyt kastike salaatille. Tarjoile taikinoidun lohen seurana.

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 04:38

Julkaistu

tiistaina, 12/02/2008 - 11:18