Mamman lihapullapasta

Mamman lihapullapasta
Printer-friendly version

Lihapullapastalla pärjäät pitkälle päivään. 4 hengelle. Yhdessä annoksessa 640 kcal, kuitua 13 g
lihapullapasta_225
Valmistusaika 45 min
Vaikeusaste helppo

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 sellerinvarsi
1 tl öljyä
2 prk (à 400 g) kuorittuja tomaatteja
1/2 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
1 dl hienonnettuja yrttejä, esimerkiksi oreganoa tai ruohosipulia
500 g täysjyväspagettia

Lihapullat
4 aurinkokuivattua tomaattia
290 g paistijauhelihaa (rasvaa 7 %)
suolaa, mustapippuria

Tarjoiluun
4 rkl maukasta juustoa raastettuna, esimerkiksi Allerum Prästost (rasvaa 17 %)

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkanat ja viipaloi ne ohuelti.
Hienonna varsiselleri.

2. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä muutama minuutti ja lisää
muut kasvikset. Jatka paistamista muutama minuutti ja kaada
pannulle kuoritut tomaatit.

3. Murustele kastikkeen joukkoon kasvisliemikuutio. Anna kastikkeen porista keskilämmöllä noin 25 minuuttia.

4. Valmista lihapullat kastikkeen kypsyessä. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja taputtele ne talouspaperilla kuiviksi siten, että saat niistä öljyn pois. Kuutioi tomaatit pieniksi paloiksi ja sekoita ne jauhelihaan. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

5. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pieniä pullia ja nosta ne
leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista noin 10 minuuttia
uunissa tai kunnes pullat ovat kypsiä.

6. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta tomaattikastike sokerilla, mustapippurilla ja yrteillä. Yhdistä kastike, pasta ja lihapullat. Ripottele raastettua juustoa pastan päälle. Tarjoile raikkaan vihreän salaatin kanssa.

Fitness 5/06

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 04:38

Julkaistu

maanantaina, 06/16/2008 - 16:37