Kreikkalainen salaatti
Printer-friendly version

Raikas kreikkalainen salaatti valmistuu nopeasti tuoreista vihanneksista. salaatti_200Ohje neljälle

Yhdessä annoksessa 200 kcal + 1 rkl salaatinkastiketta 80 kcal
Valmistusaika noin 20 minuuttia
Vaativuusaste helppo

4 tomaattia lohkoina
1 kurkku
2 vihreää paprikaa
1 punasipuli
noin 20 kalamata-oliiveja
200 g kevyttä fetajuustoa
Kastike
3 rkl punaviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua oreganoa tai 3 rkl tuoretta hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
hieman rouhittua mustapippuria

1. Valmista ensin kastike maustumaan. Mittaa viinietikka ja oliiviöljy kulhoon. Lisää oregano sekä kuorittu ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita ainekset kunnolla.

2. Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Kuori ja paloittele kurkku. Halkaise paprikat, poista siemenet ja leikkaa paprikanpuolikkaat uikaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Valuta oliivit.

3. Sekoita kasvikset keskenään ja murenna joukkoon fetajuusto. Pirskota päälle kastiketta ja anna salaatin maustua noin tunnin ajan ennen tarjoilua.

Tsatsikia ja pitaleipää

Yhdessä annoksessa 190 kcal
Valmistusaika noin 15 minuuttia
Vaativuusaste helppo

puolikas kurkku
2 dl rasvatonta maustamatonta jogurttia
1–2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
ripaus suolaa
4 kpl valmiita pitaleipiä

1. Kuori kurkku ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Laita kurkkuraaste siivilään ja purista ylimääräinen neste pois.

2. Mittaa jogurtti kulhoon ja sekoita joukkoon kurkkuraaste. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja lisää jogurtin sekaan. Lisää hienonnettu minttu sekä ripaus suolaa ja sekoita tasaiseksi. Laita tsatsiki jääkaappiin maustumaan.

3. Lämmitä pitaleivät uunissa pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa tuoreena tsatsikin kera.

Fitness 11/2007

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 04:38

Julkaistu

tiistaina, 09/30/2008 - 15:20