Ravitsemuksellisesti kala sopii ihanteellisesti liikkujalle.
4 hengelle
yhdessä annoksessa noin 262 kcal
1 parsakaali
2 porkkanaa
1 punainen paprika
1/2 purjosipuli
1 omena
1 1/2 rkl silputtua tuoretta inkivääriä
1 rkl öljyä
300 g kirjolohisuikaleita
(esimerkiksi hunajamarinoituja)
2 rkl soijakastiketta
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl tamarinditahnaa
mustapippuria
suolaa
1. Huuhtele parsakaali ja leikkaa se pienemmiksi kukinnoiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Huuhtele paprika, poista valkoiset siemenet ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Halkaise purjosipuli, huuhtele se huolellisesti ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori omena ja leikkaa se kuutioiksi.
2. Kuumenna öljy wokkipannussa tai korkeareunaisessa paistinpannussa. Lisää pannuun pilkotut kasvikset, omenakuutiot ja inkivääri. Paista aineksia koko ajan sekoittaen noin viisi minuuttia. Lisää soijakastike, hunaja, tamarinditahna ja pippuri. Nosta kansi päälle ja jatka hauduttamista vielä hetken.
3. Lisää lohisuikaleet ja anna kalan hautua kypsäksi kannen alla muutaman minuutin ajan. Sekoita varovasti, jotta kala ei hajoa. Mausta lopuksi suolalla. Kasvikset saavat jäädä sisältä hieman rapeiksi, jotta niihin jää makua. Tarjoile wokki esimerkiksi keitettyjen nuudeleiden ja pikantin tomaattikastikkeen kanssa.

