Laktoosittomat hedelmämuffinit tuovat vaihtelua päivän tee- tai kahvihetkeen. 10 muffinia, yhdessä muffinissa 210 kcal
Valmistusaika 40 min
Vaativuusaste melko helppo
1 pss (200 g) trooppista kuivahedelmäsekoitusta
2 dl appelsiinimehua
1 muna
3 rkl sokeria
3 dl grahamjauhoja
1 dl kolmen viljan leseseosta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 dl rypsiöljyä
Päälle
2 passionhedelmän sisus
1 dl tomusokeria
1. Nosta kattilaan kuivahedelmät ja appelsiinimehu. Kiehauta ja jauha sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi.
2. Vatkaa kulhossa muna ja sokeri ja lisää jäähtynyt hedelmä-mehuseos.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan öljyn kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Jaa taikina voideltuun muffinivuokaan tai paperisiin vuokiin.
5. Paista muffineja 200-asteisen uunin alaosassa noin 25 minuuttia. Nosta hetkeksi jäähtymään ritilälle.
6 Halkaise passiohedelmät, kaavi sisukset ja sekoita tomusokerin kanssa tasaiseksi kuorrutteeksi. Valele kuorrutetta muffinien pintaan ja tarjoile tuoreina.

