Vaelluksella Alpeilla

Mahtavan Mont Blancin lisäksi Alpeilla on tarjolla kiipeilyä joka sormelle, vaikkapa Ecrinsin kansallispuistossa. Aiguille Dibonan neulanterävä huippu tarjoaa myös haasteita. Ecrinsin kansallispuistossa, La Graven kylän eteläpuolella liikkuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Alppien tunnetuimmilla alueilla.

Ranskassa sijaitseva kansallispuisto on kuin yksi pitkä vuoristoketju, jonka terävät graniittiharjanteet ja huiput kohoavat ylväinä neljääntuhanteen metriin. Alue tarjoaa ihanteellisen mahdollisuuden kiivetä pitkiä harjanteita ja vaeltaa jylhässä luonnossa omassa rauhassa.

Nousu vie pois paahteesta

Vaellusreitti Refuge du Soreillerin vuoristomajalle lähtee laaksosta Les Etagesin pikkukylästä. Reilun tuhannen metrin nousu ylös 2 719 metrin korkeudessa sijaitsevalle majalle kestää noin kaksi ja puoli tuntia.

Bonjour! Vastaantulijat tervehtivät meitä iloisesti. Ihmisiä posket punoittaen, hymy karehtien huulilla, nuoria ja vanhoja, pitkiä ja paksuja. Päivä on kuuma. Reitti nousee armottomasti luikerrellen ylöspäin pitkin kivistä mäenrinnettä.

Pian pääsemme kuitenkin ylemmäs, jossa on viileämpää. Varjossa, jäätiköiltä ja lumikentiltä alkunsa saaneen pikkukosken luona, on jo mukava lämpötila. Alppikasvit kukoistavat heleämmän värisinä täällä ylhäällä, jossa paahde ei ole polttanut niitä rusehtaviksi.

Nousu käy kunnon päälle. Maitohapot polttelevat reisissä. Kannamme mukana vain kevyitä päiväreppuja, sillä vuoristomajasta saa majoitustarpeet lakanoita lukuun ottamatta sekä ylläpidon illallisineen ja aamupaloineen.

Illallinen ranskalaiseen tapaan

Aiguille Dibonan neulamainen, 3131 metrin korkuinen huippu kohoaa mahtavana yläpuolellamme. Sen juurelta alkaa yhä selvemmin erottaa kivisen vuoristomajan, jonka ikkunaluukut on maalattu hehkuvan punaisiksi.

Mustanpuhuva pilvi on kiilautunut vuoren kylkeen. Näkymä on mahtipontinen. Juuri kun lähestymme majaa, alkaa sataa. Majassa odottaa ranskalaiseen tyyliin kolmen ruokalajin illallinen ja juustoa. Ruokasali täyttyy puheensorinasta; suurin osa vieraista on ranskalaisia.

Ikkunasta näkyy, kuinka auringonlasku värjää taivaan ja vuoret vaaleanpunaisiksi. Pilvimassat valuvat tasaisesti alhaalla laaksossa. On luvattu epävakaista säätä. Toivottavasti heräämme kirkkaaseen aamuun.

Ylös kukonlaulun aikaan

Alpeilla on tapana herätä varhain: monissa vuoristomajoissa herätys on jo viideltä, Mont Blancilla peräti kahdelta yöllä. Usein kyseessä ovat turvallisuusseikat, mutta myös silkka perinne herätä kukonlaulun aikaan.

Syömme rauhassa aamupalaa, kun muut jo jonottavat vuoroaan kallioseinämälle tai kiipeävät sitä kädet kohmeisina. Aurinko alkaa lämmittää kylmää kallion pintaa vasta monen tunnin kuluttua. Aiguille Dibonan huipulle pääsee montaa eri reittiä.

Takakautta kulkee harjannereitti, kallioseinämällä taas on eritasoisia kiipeilyreittejä. Me suuntaamme harjanteelle. Näkökentässä on aluksi pelkkää kiveä sen eri muodoissa. Mäkistä pirunpeltoa sekä teräviä harjanteita ja huippuja.

Nousemme kivimeressä kiemurtelevaa polkua pitkin yhä ylemmäs. Sulavat lumikentät vuodattavat vetensä soliseviin puroihin. Kentät ovat sulaneet pieniksi länteiksi, joiden ylittämiseen ei tällä kertaa tarvita jäärautoja ja -hakkuja.

Kitkakengät tuovat turvaa

Tästä alkaa retken vaativin osuus. Kaivamme esiin kiipeilyvarusteet. Reitti on kokeneelle kiipeilijälle helppo, mutta muille varsin haastava. Alpeilla kiipeilyssä on aina haasteellista löytää oikea reitti ja pysyä sillä koko matkan huipulle asti.

Oudossa maastossa tulee hallita enemmän kuin kalliokiipeilyn perusasiat ja sopivat varmistusmenetelmät. Köysien käsittelyssä ja kiipeilyssä tarvitaan jonkin verran nopeutta, jottei nousu veisi liian pitkään.

Alpeilla noin puolet kiipeilijöistä palkkaa oppaan, mikä on suositeltavaa, jos on vähänkään epävarma taidoistaan. Reitillä ei välttämättä tarvitse kiipeilykenkiä. Minusta tuntuu kuitenkin mukavalta kiivetä viimeinen, hieman vaikeampi köydenpituus kitkakengät turvallisesti jaloissa.

Nousemme yhä korkeammalle. Valkoiset pilvet leijuvat alapuolellamme nousten välillä aivan luoksemme. Huippu kapenee kapenemistaan.

Huipulla kuin taivaassa

Ylhäältä avautuu taivaallisen kaunis näkymä. Horisonttiin asti vuoria, laaksoja, huippuja, harjanteita. Aiguille Dibonan terävä huippu tuntuu hyvin kapealta. Molemmin puolin avautuu parinsadan metrin pudotus syvyyksiin.

Vaikka Alppien kiipeilykausi on parhaimmillaan ja Dibona suosittu kohde, olemme kahden. Kallioseinämää kiipeävillä kestää vielä pari tuntia huipulle. Aurinko paistaa kirkkaasti ja ilma on kuulaan kirpeä.

Lopulta maltamme aloittaa paluun. Alamäki tuntuu jyrkältä ja kiviseltä. Aluksi liu’umme pitkin pehmenneitä lumikenttiä. Vaellusreitillä sora lähtee välillä liikkeelle jalkojen alla. Meno on vauhdikasta. Nyt jo melkein juoksemme. Alan kaivata vaellussauvoja. Polvet ovat koetuksella ja jalat tuntuvat spagetilta. Onneksi vaelluskengät tukevat nilkkoja.

Alhaalla laaksossa helteinen kuumuus sulaa illan lempeään lämpöön. St. Christophen kylän perinteinen ravintola kutsuu nääntymisen partaalla hoippuvaa patikoijaa. Pöytä notkuu lihoista ja juustoista. Raskas ruoka maistuu kummasti pitkän päivän jälkeen.

Lisätietoja

Alpine Club Guide Books: Ecrins -kirja, La Graven turisti-info www.lagrave-lameije.com ja www.la-grave.com,
+33 (0)4 7679 9004 sekä alueen suomalainen opas, www.vuoristoretket.com, 040 5622 193.

Fitness 04/2005