Kymmenen opiskelijan ryhmä ylitti Atlantin purjehtien. Lähes kuukausi merellä kuumassa ilmastossa vaatii hyvää fyysistä kuntoa sekä henkistä kanttia. Jyväskyläläiset opiskelijat Mikael Hirvi, 24, ja Hanna Vuorio, 22, purjehtivat kahdeksan opiskelutoverinsa kanssa Atlantin yli 16,5- metrisellä kuunari Lauralla.
Mikael lähti ensimmäiselle purjehdukselleen mielenkiinnosta uusia paikkoja kohtaan – purjehduksen alkeet tulivat kaupan päälle. Hanna sen sijaan oli purjehtinut ennenkin, mutta tahtoi oppia lisää ja täyttää vihdoinkin haaveensa Atlantin ylityksestä.
Valmistautuminen palkitaan
Mikael valmistautui 28 päivää kestävään purjehdukseen huolellisesti. Heti kun reissu varmistui, jääkiekkoa, tennistä ja golfia harrastanut nuorukainen teetätti itselleen kuntosaliohjelman varta vasten reissua ajatellen.
Purjehduksessa tarvitaan perusvoimaa ja hyvää kuntoa. Purjeet painavat melkoisesti ja niiden nostaminen etenkin myrskyisellä säällä on kovaa työtä. Myös tasapainoa ja koordinaatiota tarvitaan välillä kovastikin keikkuvassa laivassa.
– Ensimmäiset kolme kuukautta tein peruskuntoa parantavaa ohjelmaa. Treenasin kolmesti viikossa kuntosalilla, kahdesti spinningissä sekä kerran viikossa bodypumpissa. Paino putosi ja kestävyys parani, Mikael kertoo.
– Mutta kun kolmen kuukauden jälkeen vaihdoin ohjelmaa, uusi ei toiminutkaan yhtä hyvin. Treeniä oli liikaa, kroppa ei ehtinyt palautua, ja reissulle lähdettäessä olin valmiiksi aika puhki, hän jatkaa.
Hanna sen sijaan ei suhtautunut valmistautumiseen kovinkaan vakavasti vaan liikkui ainoastaan kerran viikossa.
Myrsky veti hiljaiseksi
Molemmat saivat heti reissun alussa kokea, että purjehdus on kovaa työtä. Vaikka matkan ensimmäinen etappi, yhtäjaksoinen purjehdus Teneriffalta Barbadokselle, sujui kaikin puolin hyvin, muutaman kerran porukka sai isomman myrskyn vastaansa.
– Ensimmäinen myrsky veti ilmeet vakaviksi. Laiva keikkui valtavissa aalloissa ja vettä satoi kaatamalla. Kaiken lisäksi oli pilkkopimeää. Olo oli todella nöyrä meren voiman edessä. Mutta jos myrsky olisi jäänyt kokematta, olisi se ollut pettymys, Mikael kuvailee.
Mikaelin mukaan purjehtiessa joutui koville etenkin keskivartalon lihaksisto ja käsien nopeusvoimaakin olisi tarvittu.
– Pilates ja nyrkkeily olisivat olleet hyvää treeniä, Mikael pohtii jälkikäteen.
– Minun taas olisi ollut syytä tehdä tavoitteellista voimaharjoittelua. Voimani eivät kerta kaikkiaan olleet riittävät, Hanna analysoi.
Pienessä aluksessa armeijan kuri
Hyvän kunnon lisäksi purjehduksessa vaaditaan kurinalaisuutta. Ennen matkaa ryhmä kokoontui vain kerran opetellakseen solmujen tekoa, mutta purjehduksen perusasiat tulivat tutuiksi vasta käytännössä.
Kuunari Lauran kapteeni ja perämies jakoivat porukan kolmeen vahtiryhmään, ja kaikki toimet, kuten kannellaolo ja ohjaus sekä siivous ja ruuanlaitto, tehtiin muutaman tunnin sykleissä. Tiukka tahti vaati veronsa. Univelkaa kertyi, sillä kukaan ei saanut nukkua yhtäjaksoisesti viittä tuntia pidempään.
Tiimityö harjaantui reissussa
Lähes neljä viikkoa yötä päivää kuunarilla nosti tunteet pintaan määränpäässä Karibialla. Kotiinpaluun jälkeen purjehtijat ottivat etäisyyttä toisiinsa.
– Reissu opetti paljon tiimityöstä ja johtajuudesta, mutta käytännön purjehduskoulutusta olisi saanut olla enemmän. Kotiin palatessa oli levollinen mieli. Kipinä purjehdukseen oli syttynyt, Mikael summaa ja suosittelee kokemusta myös muille.
– Vastaavalle reissulle voi kuka tahansa lähteä Purjelaivasäätiön kautta. Valmista porukkaa ei tarvita. Liian mukavuudenhaluisille reissu ei kuitenkaan sovi. Reilun kolmen viikon purjehdus ei ole mikään turistimatka, vaan sitä voi verrata ”kivaan armeijaan”, Mikael nauraa.
Innostuitko?
Suomen Purjelaivasäätiön kautta on mahdollista lähteä niin Suomen vesille kuin Karibiallekin. Aiempaa purjehduskokemusta ei tarvita. Lisätietoja Suomen Purjelaivasäätiöstä (09) 685 2616 ja www.purjelaivasaatio.fi
Fitness 04/2005


Kommentit
Kylla, luultavasti niin se on
Kylla, luultavasti niin se on
cette taille des levres
cette taille des levres methode est utilisee dans la couche sous-cutanee.
KOVAL ! why do you only
KOVAL ! why do you only respond to people who threaten to unsubscribe... what about me....Id like a shout out too ....I watched all your videos....TWICE.....i loved you when you weren't? famous.... *sigh*
KOVAL ! why do you only
KOVAL ! why do you only respond to people who threaten to unsubscribe... what about me....Id like a shout out too ....I watched all your videos....TWICE.....i loved you when you weren't? famous.... *sigh*
Lisää uusi kommentti