FIT

Tilaajille

Chili sin carne

19.05.2008 13:18 | Fit.fi
chili_225
4 hengelle, yhdessä annoksessa 440 kcal
Valmistumisaika noin 25 min
Vaativuusaste helppo

1 sipuli
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 (noin 300 g) pieni kesäkurpitsa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 prk (410 g) kidneypapuja chilikastikkeessa
1 prk (200 g) paseerattua tomaattia
2 tomaattia
suolaa ja rouhittua mustapippuria
Lisäksi 2 dl täysjyvä-
kuskussuurimoita
2 dl omenamehua
1/2 sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Kuori ja hienonna sipuli ja kuutioi paprikat ja kesäkurpitsa. Murskaa valkosipulinkynsi. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi.

2. Kuumenna öljy padassa, lisää paprikajauhe ja kuullota kasviksia hetken aikaa, jotta ne saavat hieman väriä. Lisää pavut ja tomaattikastike.

3. Anna kastikkeen hautua meheväksi noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon tomaattikuutiot ja mausta ripauksella suolaa ja rouhittua mustapippuria.

4. Nosta kuskussuurimot kulhoon, kaada päälle kiehautettu omenamehu ja jätä suurimot turpoamaan kannen alle noin 5 minuutiksi.

5. Purista sitruunasta mehu. Sekoita suurimot haarukalla irtonaisiksi ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja öljy. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

6. Tarjoile lämpimänä kasviskastikkeen lisäkkeenä.