Aurinkoinen kalakeitto
07.05.2007 12:51 | Fit.fi

4 hengelle
yhdessä annoksessa noin 246 kcal
1 fenkoli
4 perunaa
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
1 rkl öljyä
1 prk (400 g) kokonaisina
säilöttyjä tomaatteja
5 dl vettä
1/2 pkt (0,25 g) sahramia
2 tl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria
1 laakerinlehti
400 g kalafileetä
(ahventa, siikaa tai haukea, myös
pakastekala käy)
1/2 appelsiinin raastettu kuori ja
puristettu mehu
2 rkl silputtua tuoretta timjamia
2 rkl silputtua tuoretta basilikaa
1. Halkaise fenkoli, poista tupsullinen yläosa ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuori perunat ja leikkaa ne kuutioiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Halkaise paprika, poista valkoiset siemenet ja leikkaa kuutioiksi tai suikaleiksi.
2. Kuumenna öljy tilavassa kattilassa ja kuullota siinä kasviksia muutaman minuutin ajan. Älä anna niiden kuitenkaan saada väriä.
Lisää tomaatit, vesi, sahrami, sokeri, suola, pippuri ja laakerinlehti. Keitä aineksia noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä.
3. Leikkaa kalafileet muutaman sentin levyisiksi suikaleiksi. Lisää ne valmiiseen keittoon ja mausta appelsiinin mehulla ja kuorella sekä tuoreilla yrteillä.
Hauduta kalaa liemessä muutaman minuutin ajan, noin 2–4 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoile herkullisen leivän kera.