Hernerouhe haastaa lihan proteiinilähteenä.

Kaikkia hyviä kasviproteiinin lähteitä ei onneksi tarvitse kuljettaa Suomeen maapallon toiselta puolelta. Kotimainen hernerouhe käy kastikkeisiin, keittoihin ja laatikoihin samaan tapaan kuin linssit tai soijarouhe.
Kuorituista herneistä valmistettu rouhe haastaa lihan proteiinilähteenä. Reilut 20 prosenttia hernerouheesta on proteiinia, mikä on hieman enemmän kuin esimerkiksi sian-, naudan- ja broilerinjauhelihassa.
Kuivattuihin herneisiin verrattuna hernerouheen käyttö on hyvin helppoa: liota hernerouhetta kaksinkertaisessa määrässä vettä puolisen tuntia. Sen jälkeen rouhe on valmista sekoitettavaksi esimerkiksi keittoon, salaattiin tai uunilaatikkoon. Rouhe on mainio proteiinilisä myös ohukaistaikinassa tai perunaröstissä.
Herne-perunakiusaus
8–10 perunaa
1 dl hernerouhetta
3 dl vettä
1 tl jauhettua jeeraa tai intialaista mausteseosta
2 dl kaurakermaa + 1 dl vettä
2 tl kuivattua basilikaa
suolaa
öljyä vuokaan
1. Liota hernerouhetta vedessä 25 minuuttia. Keitä rouhetta liotusvedessään 20 minuuttia. Sekoita usein, sillä hernerouhe tarttuu helposti kiinni pohjaan. Mausta jeeralla, basilikalla ja suolalla.
2. Kuori ja suikaloi perunat.
3. Lado voideltuun uunivuokaan puolet perunoista, sitten hernerouheseos ja loput perunasuikaleet. Kaada päälle kaurakerma. Huuhtele purkki noin desillä vettä ja kaada huuhteluvesi vuokaan.
4. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 30 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä laatikko kypsymään jälkilämmössä vartiksi.
RESEPTI Härkäpapua sarvista – herkullista kasvisruokaa läheltä (Moreeni 2010)
Liina ja astia Stockmann

