Helmat hulmuten maaliin
04.06.2009 14:08 | Kuvat Sofia Inkeroinen
Teekkaritytöt kirmasivat Naisten kympin.

Teknillisen korkeakoulun ”raksaosastolla” opiskeleva
Sofia Inkeroinen oli mukana Naisten kympillä jo viidettä kertaa. Teekkaritytöt treenasivat koitosta varten yhteislenkeillä, joten kunto oli kisapäivänä hyvä ja tavoitteet korkealla. Huippukova tavoiteaika, 45 minuuttia, jäi kuitenkin saavuttamatta kovan kuumuuden takia.
– Aika oli tasan 55 minuuttia ja olen siihen olosuhteisiin nähden tyytyväinen, Sofia toteaa.
Tapahtumajärjestäjät olivat lisänneet reitin varrelle juomapisteitä helteen takia. Siitä huolimatta muutamat juoksijat uupuivat matkan varrella niin, että heille jouduttiin antamaan ensiapua.
– Juomapisteisiin olin todella tyytyväinen. Omaa pulloa en kantanut, koska juotavaa sai matkan varrelta. Lemminkäisen piste tarjoili veden lisäksi skumppaa.
Sofia oli sonnustautunut koitokseen kevyen tyttömäisesti.
– Asuvalinta oli mitä parhain. Balettihame oli aika liehuva, eikä tiarakaan kiristänyt. Kannustusta ja kohteliaisuuksia sai kuulla ja mieli sen kuin virkistyi.
Pukukisassa Sofia pokkasi upeasti pronssia.
– Kun minut kutsuttiin lavalle kommentoimaan pukupalkintoa, sanoin että agendana oli YK:n 3. vuosituhattavoite – naisten aseman parantaminen ja sen puolesta juoksin.
Suorituksen jälkeen teekkaritytöt nautiskelivat hyvällä ruualla ja palautuivat juoksusta uimastadionilla.
– Kaikilla oli hyvä mieli ja kaikki pääsivät onnellisesti maaliin.