24 h hiihtoa
08.02.2010 15:58 | TEKSTI JA KUVAT TARU MARJAMAA
Vierumäellä hiihdettiin vuorokauden ympäri.
Viime perjantaina 5.2. hiihdin iltayhdeksän aikaan Vierumäen metsissä, kun valaistulla ladulla ohitseni liiteli kovakuntoisia miehiä ja naisia numerolaput selässään. Tapahtuma, johon sattumalta ”osallistuin” oli 24 tunnin hiihto, jossa hiihdettiin vuorokauden ajan niin paljon kuin vain ehti ja jaksoi. Hiihtää sai yksin tai sitten neljän tai kahdeksan hengen ryhmässä.
300 osallistujasta 30 hiihti suorituksensa yksin. 11. kertaa järjestetyn kilpailun voittoon riitti miesten sarjassa 317 kilometriä ja 580 metriä.
Yritin pysytellä letkan perässä, mutta vilkaisu sykemittariini (joka näytti 181 sykettä) sai minut jättämään leikin kesken. Oli myönnettävä, etten pysynyt alkuunkaan hiihtäjien perässä, joilla oli vielä matkaa edessään satoja kilometrejä ja pitkiä yön tunteja ladulla. Voin vannoa, että tässä on urheilutapahtuma, jossa mielenlujuus punnitaan.
Yksi kilpailijoista tunnustikin, että aamuyön tunteina energia oli loppunut täysin, ja vauhti loppui kuin seinään. ”Vaikka aivoni antoivat käskyn hiihdä, jalkani eivät vain jaksaneet hiihtää”, mies kuvaili.

Naisten kisa kolmanneksi hiihtänyt
Riina Valto hiihti 142 kilometriä ja 200 metriä.
–Huomenna en ainakaan aio hiihtää, taitoluistelua ammatikseen opettava Riina naureskeli nautiskellessaan taukokahviaan ennen viimeisiä rutistuksia.

Team Sampopankkia edustanut johtaja
Timo Hietanen hiihti kahdeksan miehen ryhmässä.
–Lyhyet yöunet hieman painavat, mutta kyllä se tästä. Heikkilän Matti (sauvakävelyn kehittäjä) yllytti meidät mukaan tähän tapahtumaan, Hietanen kertoi.