Aloittelijana Alpeilla

Jo Itävallan Innsbruckin lentokentälle saapuminen on elämys. Katsoo mihin suuntaan tahansa, näkee jylhinä kohoavat Alpit.
Innsbruckin lähistöllä sijaitsee noin 20 laskettelukeskusta, joten valinnan varaa riittää. Suuntanani on tirolilainen alppikylä Sölden, joka sijaitsee tunnin matkan päässä Ötztalin laaksossa ja tunnetaan suurpujotteluiden kilpailupaikkana.
Seitsemän vuoden laskettelutauon jälkeen tuntuu arveluttavalta nousta suksille näin mahtavissa puitteissa. Jo pelkästään välineet ovat kehittyneet huimasti. Uutta minulle on varsinkin kypärä, jota suurin osa laskijoista Alpeilla käyttää. Laskettelumuoti tekee vaikutuksen, ja oma musta hiihtoasuni näyttää umpitylsältä rinteessä vilahtelevien turkoosien kokohaalarien rinnalla.

Jäätiköltä alas

”Haluatko carverit vai twinarit?”, tiedustelee vuokraamon herra ystävällisesti. Tiimalasimaiset carving-sukset taitavat olla kaltaiselleni uusharrastajalle passelit. Twin tip -suksissa on kärjet molemmissa päissä, ja niillä voi laskea sujuvasti takaperin ja tehdä temppuja.
Kun nousen gondolihissillä jäätikölle 3 340 metrin korkeuteen, huomaan jännittäväni. Hissin ulkopuolelle ripustetut sukseni lepattavat myrskyävässä tuulessa, enkä aavistakaan, että vielä samana iltapäivänä tuloreittimme alppitie suljetaan lumivyöryn vuoksi.

Söldenin kahdella jäätiköllä voi hiihtää ympäri vuoden. Huipulla on arktiset olosuhteet. Vaikka lunta pyryttää niin paljon, etten näe kunnolla eteeni, yksi hiihdonopettajista on ilman hattua. Kilpaurallaan hänen oli pakko käyttää kypärää, joten nyt hän haluaa laskea pitkät hiukset hulmuten.
Onni on myötä, sillä rinteille on satanut puuterilunta. Hyväkuntoiset rinteet, joissa on paksu kerros puuterilunta päällä, ovat miellyttäviä laskea. Annan ohuen vuoristoilman ja kauniiden maisemien sekoittaa ajatukseni ja ensimmäistä kertaa todella tajuan, miten mukavaa laskettelu on.
Taitavasti takaperin laskevia katsellessani kadun, etten paneutunut laskettelun saloihin silloin, kun vapaa-aikaa oli runsaasti ja velvollisuuksia vähän.

Aloittelijakin pärjää

Huomaan pian, että olen turhaan välttänyt Alpeille matkustamista aloittelijan taitoihini vedoten. Alpeilla ei tarvitse olla mestarilaskija – päin vastoin. Jos vauhti alkaa hirvittää, voi aina aurata tai kurvata kuun sirppiä jäljitelleen ylöspäin rinnettä. Jos rinne osoittautuu liian jyrkäksi, alas pääsee myös hissillä.
Yksi seurueemme jäsenistä on ensimmäistä kertaa suksilla, ja jo päivän harjoittelun jälkeen hän laskettelee vihreän eli kohtalaisen loivan rinteen pala palalta alas.
Kokeilen ensimmäistä kertaa punaisia eli haastavia rinteitä, jonne opettajamme meidät puolivahingossa johdattaa. Hänen vinkkiensä avulla niistäkin tullaan kaatumatta alas, vaikka lievä korkeanpaikan kammo vaivaakin jyrkkyysasteiden kasvaessa.

Söldenin pisin lasku on kuusi kilometriä, ja korkeuseroa sille tulee 1 880 metriä. Kotimaassa olen heivannut laskettelun harrastuslistaltani siksi, että jatkuva ankkurihisseissä suhaaminen tympii. Alpeilla kaikki on toisin: on upeaa laskea tunti yhteen menoon huikeista maisemista nauttien.
Aikaisemmin olen hymähdellyt ihmisille, jotka suunnittelivat talven hiihtokohteitaan jo kesällä. Alpeilla ymmärrän, mikä laskemisessa on kiehtovinta: lumi, maisemat ja tiivis ilmapiiri.