FIT

Tilaajille

Pyöräillen pitkin Australiaa

30.10.2007 16:50 | Leena Honkavaara, kuvat Nils Salonen
Nils Salonen taittoi kolmivaihteisella polkupyörällä Australiassa yli 7 300 kilometriä. Idea matkasta syntyi armeijassa Lapissa, kun Salonen kökki vahdissa lumipoterossa.
330

Hämeenlinnalainen seikkailija Nils Salonen, 23, pyöräili Australiassa huhti-kesäkuussa. Tavoite oli hurja: kolmessa kuukaudessa 7 309 kilometriä. Alkupisteenä oli länsirannikon Perth, välietappina muun muassa Adelaide, Melbourne ja Sydney, päätepisteenä Brisbane itärannikolla.

Tavoite toteutui – eikä tehnyt edes tiukkaa. Matkakumppaninaan Salosella oli Helkaman kolmivaihteinen, armeijan pyöriä muistuttava Jääkäri-pyörä.

Salonen keksi idean pyörämatkaansa Lapissa, ollessaan Sodankylässä armeijassa talvella 2006.

– Makasin lumipoterossa vahtina yöllä, pakkasta oli 40 astetta. Ajattelin, että palkitsen itseni matkalla lämpimään paikkaan.

Aikamoinen aloitusreissu: Päivässä Salonen pyöräili 7–9 tuntia, yleensä 120–150 kilometriä. Lyhin päiväetappi oli noin 35 kilometriä ja pisin 240.

Salonen ei pitänyt koko aikana täysiä lepopäiviä, ja yleensä hän pysähtyi yhteen paikkaan vain muutamaksi päiväksi. Suurkaupungeissa hän pyöräili katsomassa nähtävyyksiä ja lisäksi muun muassa kiipeili haastavalla kalliolla ja purjehti.