FIT

Tilaajille

Aerobic-ohjaajan ensimmäinen vaellus

25.09.2007 14:52 | Teija Hakala
Hyväkuntoinen liikunnanohjaaja päätti testata rajojaan ja vaeltajan taitojaan kuuluisalla Karhunkierroksella Kuusamossa. Kuinka kävi?
Kuka?
  • Teija Hakala, 35 vuotta, Espoossa asuva liikunnanohjaaja ja personal trainer.
  • Harrastanut noin 30 vuotta kilpaurheilua: hiihtoa, pesäpalloa ja yleisurheilua.
  • Ohjaa noin 15 ryhmäliikuntatuntia viikossa ja lisäksi ohjaa ja valmentaa omia asiakkaita.


vaellus_330

Seisoessamme heinäkuisena sunnuntaina Hautajärven luontotalon pihassa Kuusamossa epäilys hiipi mieleen. Enhän ollut varustautunut Karhunkierrokselle mitenkään erityisesti, ja lisäksi edeltävä viikko oli mennyt pakkolevossa kipeytyneen polven vuoksi.

Italian-lomalla olin vaeltanut päiväretkiä perheen kanssa. Nyt edessä oli ensimmäinen pidempi vaellus.

Päivä 1: Kevyttä menoa



Taival Savilammen autiotuvalle taittui pitkospuita pitkin laajojen soiden ja hyttysparvien läpi. Kun takana oli reilut kaksi tuntia, rinkka alkoi ilmoittaa ikävästi itsestään: hartiat puutuivat ja solisluut olivat arat.

Perillä Oulankajoen varressa tuntui taivaalliselta tiputtaa rinkka tantereeseen ja kaivaa teltta esiin.

Metsässä nautittu pasta maistui mainiosti hyttysten höystämänäkin. Ensimmäinen päivä oli sujunut leppoisissa merkeissä. Venyttelin huolellisesti pakarat, pohkeet, reiden etu- ja takaosat sekä lähentäjät.

Päivä 2: Solisluut kipeinä



Kovalla alustalla ja kapeassa makuupussissa nukkuminen oli äkkiseltään kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Aamutoimien ja kaurapuuron jälkeen kankeudesta ei kuitenkaan ollut tietoa.
Tai niinhän me luulimme.

Solisluut parkaisivat nostaessani rinkan harteille. Edessä oli 19 kilometrin taival Ansakämpälle.

Polvea pakotti jokaisessa alamäessä, ja oman haasteensa toivat märät kivet ja juurakot. Aamukahveilla Runsulammella olo oli kuitenkin reipas, suorastaan lennokas. Kahdeksaan kilometriin oli kulunut vain reilut kaksi tuntia.

Määränpäässä Ansakämpällä iski vaeltamisen nälkä. Energiapatukan mittaisen tauon jälkeen matka jatkui vielä seitsemän kilometrin päähän Jussinkämpälle.

Päätös oli huono, sillä hyväkuntoinen vaelluskumppanini väsähti täysin. Kiittelin mielessäni, että juoksen lähes viikoittain pitkän, 15–20 kilometrin lenkin.

Jussinkämpillä vaelluskengät lensivät kaaressa jalasta.