3 harjoitetta juoksijalle
24.08.2009 14:48 | TEKSTI JA KUVAT TARU MARJAMAA
Juoksija-valmentaja Wilson Kirwa antaa FITin juoksua harrastaville lukijoille tehokkaita harjoitteita, joita voi tehdä ennen lenkkiä tai sen jälkeen.
1. Laita maahan esimerkiksi matala tuoli. Nosta jalkaasi etureisilihaksella edestakaisin sivusuunnassa esteen yli. Liike tuntuu lonkankoukistajassa ja vahvistaa myös alavatsalihaksia. Liike vahvistaa myös syviä vatsalihaksia ja kehittää tasapainoa. Tee 20 toistoa kummallakin jalalla ja toista harjoitus kolmesti.
2. Asetu selinmakuulle ja ojenna jalat lähes suoriksi. Laita jalkaterät esimerkiksi sohvan alareunuksen taakse jotta saat hyvän tuen. Nosta ylävartaloasi irti maasta vatsalihasten avulla. Tee pientä kiertoliikettä siten, että vuorottelet kyynärpäitäsi maassa. Liike tuntuu ylä- ja alavatsalihaksissa. Tee yhteensä 12-16 toistoa.
3. Jatka selinmakuulla ja avaa jalkasi haralleen ilmassa. Tee haara-peruksia ilmassa alavatsalihasten varassa. Kehittää alavatsalihaksia ja reiden lähentäjiä. Tee 12-15 toistoa.

Alavatsalihaksilla on olennainen merkitys hyvän juoksuasennon löytämisessä. ”Näitä liikkeitä tekemällä voit saada itsellesi peräti 8-packin”, Wilson vinkkaa nauraen.