Lempeä bodybalance huoltaa kehoa
11.08.2005 09:28 | Tiina Vainio. Kuvat: Mika Pollari
Hillityt ja hallitut liikkeet vangitsevat laukkaavan mielen ja venyttävät kiireen kiristämiä lihaksia.
Kropan tavoin mielikin tarvitsee välillä lepoa. Pitkään kestäneen kiireen jälkeen ajatuksia on kuitenkin vaikea saada rauhoittumaan. Kroppa jää kesälomalle, mutta mieli raksuttaa menneissä tapahtumissa tai tulevissa tehtävissä.
Sisäisen rumban voi yrittää pysäyttää tekemällä heti loman alkajaisiksi bodybalancen liikkeitä, vaihteeksi ulkosalla. Liikkeet vaativat kropan ja mielen yhteistyötä. Niitä tehdessään on opeteltava olemaan läsnä meneillään olevassa hetkessä, maltettava olla ajattelematta muita asioita ja keskityttävä omiin tuntemuksiinsa ja hengitysrytmiinsä.
Ulospäin liikkeet näyttävät pelkiltä asennoilta. Asennot eivät kuitenkaan ole staattisia, vaan ne ikään kuin laajenevat jokaisella uloshengityksellä. Esimerkiksi soturissa jokainen uloshengitys tuo asentoa alemmaksi, avaa lonkkia ja rintaa vähän lisää ja vie sormia kauemmaksi toisistaan. Uloshengityksen aikana myös monet venytykset syvenevät, koska silloin lihasta on helpompi rentouttaa. Kun lihaskireydet laukeavat, leviää rentous helpommin mieleenkin.

1. Jalan ojennus eteen
Tee näin:
- Seiso jalat yhdessä ja
nosta oikea polvi ylös lähelle
rintaa. Pidä paino tasaisesti
tukijalan sisä- ja ulkosyrjällä.
- Tartu oikean käden
etusormella ja peukalolla
oikean jalan isovarpaasta
kiinni ja ojenna jalka suoraksi
eteen. Avaa vasen käsi
sivulle, ojenna selkä suoraksi,
pidä rinta ylhäällä ja
hartiat rentoina. Toista
sama toiselle puolelle.

2. Pyramidi
Tee näin:
- Jalkojen välissä on lantion verran
tilaa ja varpaat osoittavat eteenpäin.
Kädet ovat hartioiden leveydellä ja
sormet suorina eteenpäin. Koko
kämmen on alustassa. Kämmen on
kuin neliö, jonka kaikki neljä nurkkaa
painuvat yhtä suurella voimalla kohti
alustaa. Käsivarret ovat suorina ja
kyynärtaipeet vastakkain. Katse on
suunnattu jalkojen väliin, jotta niska
pysyy rentona.
- Pyramidilla on ikään kuin kaksi
suoraa seinää. Toinen muodostuu siitä,
kun työnnät painoa pois käsiltä, siirrät
olkapäät kauaksi korvista, pidennät
selkärankaa ja suuntaat istuinkyhmyt
kohti kattoa. Toinen seinä suoristuu,
kun ojennat polvet ja annat kantapäiden
painua alaspäin.

3. Askel eteen
Tee näin:
- Astu pyramidista toinen jalka niin eteen, että nilkka ja polvi
ovat samassa linjassa. Takimmainen jalka, selkä, niska ja pää
muodostavat yhtenäisen linjan. Tällöin hartiat ovat alhaalla,
niska pitkänä, selkä ja takimmainen jalka suorina. Rinta on irti
etummaisesta reidestä ja lantio painuu kevyesti alaspäin.