Teroita luistelun jalo taito
27.06.2005 13:57 | Sanna Vuorinen
Ruostuneet perustaidot palautuvat mieleen tekniikkakurssilla. Uusia haasteita löytää halutessaan aina kilpatasolle saakka.
Luistelukentät houkuttelevat, mutta luistinten lisäksi luistelutaidot ovat päässeet ruostumaan. Jos luisteluun liittyy muistoja kompastelusta ja lumihankeen päätyneistä jarrutusyrityksistä, luistimet ovat saattaneet päätyä kellarin nurkkaan vuosien ajaksi.
Aikuisluistelun suosio on kuitenkin kasvanut viime vuosina, ja tarjolla on monipuolisia vaihtoehtoja tekniikkakursseista jäätanssiin. Alkuun pääsee parhaiten opettelemalla luistelun perustaidot, minkä jälkeen uusia tavoitteita löytää halutessaan aina kilpatasolle saakka.
Luistelun aikuisryhmiin ei yleensä ole tasovaatimuksia. Mukaan pääsevät kaikki, jotka pysyvät luistimilla pystyssä – vaikka aluksi kaukalon laidasta kiinni pitäen.
Takapuoli tarpeeksi alas
Tekniikkatunnilla huomaa pian, että olennaisinta ei ole se, mitä tekee luistimilla. Tärkeintä on hallita koko keho. Tasapaino säilyy vain, jos uskoo ohjaajaa ja laskee takapuolensa tarpeeksi alas. Kun muistaa pitää selän suorassa, välttyy keikahtamasta eteenpäin. Tasapainoa saa myös pitämällä käsivarret suorina sivuilla.
Tekniikkatunnin suurinta antia lienevät palaute ja neuvot, joiden avulla saa korjattua luisteluasentoa. Tunnilta löytää luisteluun aivan uusia haasteita, jotka tuovat harjoitteluun lisää intoa.
Lihaskuntoa alavartaloon
Luisteluun yhdistyvät luontevasti niin kunnonkohotus kuin raikkaassa kevätsäässä ulkoileminen.
– Luistelu kehittää erityisesti tasapainoa ja vahvistaa ja kiinteyttää reisiä, pakaroita ja pohkeita. Luistelu parantaa hapenottokykyä ja on hyvää kestävyysharjoittelua, luisteluvalmentaja ja personal trainer Sini Roponen Helsingin Taitoluisteluklubista sanoo.
Luistellessa työskentelevät myös vatsa-, selkä- ja kylkilihakset, joiden tehtävä on säilyttää ryhdikäs luisteluasento. Talvilajeista hiihto ja luistelu kehittävät samoja ominaisuuksia.
– Aloittelijalle perusluistelu on kovaa työtä ja puoli tuntiakin jo hyvä kestävyysharjoitus, Roponen sanoo.
Kun luistelutekniikka on hallussa, luisteluun saa lisää tempoa pelaamalla jääpelejä tai pitämällä jäällä oman luistelujumpan. On kuitenkin hyvä muistaa, että luistelu ei ole pelkkää tekniikkaa vaan hauska ulkoilu- ja liikuntamuoto, joka sopii kaikille. Kun perustaidot ja välineet ovat kunnossa, luistelu on turvallista ja taidot karttuvat kuin huomaamatta.