FIT

Tilaajille

Vauvan kanssa liikkeelle

27.09.2006 10:56 | Tiina Vainio
Synnytykseen valmistaudutaan kuukausia, mutta mitä sitten, kun pallomaha on poissa?
odottajajoogaa2
Raskauden jälkeen liikkeelle kannattaa lähteä mahdollisimman pian, mutta maltillisesti.

Heti synnytyksen jälkeen voi olla vaikea edes kuvitella, että oma keho vielä joskus juoksisi ja jumppaisi entiseen malliin. Synnytys on rankka voimankoitos etenkin vatsan ja lantionpohjan lihaksille ja siksi olo voi olla pitkään toipilas.

Vaikka vatsa on poissa tieltä, eivät totutut liikuntasuoritukset onnistu kuukausiin entisellä tavalla. Kunto voi riittää kymmenen minuutin lenkkiin entisen tunnin reitin sijaan.

Myös arki pienen vauvan kanssa voi tuntua raskaalta. Yöheräilyt, kokonaiset valvotut yöt ja imettäminen väsyttävät helposti ja saattavat vähentää halua lähteä liikkeelle. Itselleen on siis hyvä olla armollinen ja antaa suorituskyvylle aikaa palautua.

Kuntoutus käyntiin heti



Synnytyksestä palautuminen on hyvin yksilöllistä. Periaatteessa normaalin alatiesynnytyksen jälkeen liikunnan voi aloittaa heti, kun se tuntuu itsestä hyvältä. Sektion jälkeen liikuntaa on hyvä harrastaa vasta, kun on käynyt jälkitarkastuksessa ja neuvotellut asiasta lääkärin kanssa.

Tärkeintä on aloittaa lantion lihasten kuntouttaminen. Niitä vahvistamalla saadaan korjattua esimerkiksi liikuntaa rajoittava virtsan karkailu. On hyvä muistaa, että lantiopohjan lihasten treenaaminen on samalla peräaukon sulkijalihaksen ja emättimen kuntoutusta.

Mahdollisimman pian kannattaa myös aloittaa säännöllinen ja kohtuullisesti kuormittava liikunta, joka tähtää aerobisen kunnon nostoon ja lihaskunnon parantamiseen. Liikunta tehostaa verenkiertoa ja pienentää veritulppariskiä. Lisäksi se edistää suolen toimintaa ja tuo helpotusta ummetukseen.

Aina ei tarvitse mennä kovaa



Äidiksi tuleminen muuttaa monen suhtautumista omaan kehoon. Ylimääräisiin sentteihin suhtautuu armollisemmin ja omaan peilikuvaan aikaisempaa lempeämmin. Myös monen suhde liikuntaan saa uuden merkityksen. Jos siihen aikaisemmin liittyi pinnallisia tavoitteita ja huolta siitä, miltä oma takapuoli näyttää farkuissa, niin synnytyksen jälkeisessä liikunnassa motiivina on mielihyvä.

Monelle entiselle himoliikkujille tehokkuuden tilalle tulee hyvä olon hakeminen. Treenikerta on kaivattua omaa aikaa, jolloin voi keskittyä pelkästään itseensä.

Päivittäiset kävelylenkit kohottavat kuntoa, auttavat laihduttamaan raskauden aikaiset ylimääräiset kilot ja tuovat vaihtelua kotitöille. Yleensä liikkuvat äidit myös nukkuvat paremmin ja saavat kerättyä voimia niin vauvan kuin parisuhteenkin hoitamiseen.