Kävellen kuntoon!

Suomen juoksuhistorian suuri tähti Paavo Nurmi käveli uskomattoman paljon. Hänen jälkeensä kävelyn imago ehti kuitenkin melkein tuhoutua, eikä se vieläkään ole hääppöinen.

Vasta oikeastaan parin viime vuoden aikana sauvakävelylle ei enää ole ollut muodikasta nauraa. Nyt naureskellaan askelmittareille.
Toki tilastojen mukaan suomalaiset kävelevät paljonkin.

Tutkimuksissa miljoonat ihmiset ilmoittavat kävelevänsä monta kertaa viikossa. Käytäntö on kuitenkin jotain muuta. Kun kävelee joka aamu pääkaupunkiseudun lähiössä, vastaan tulee yleensä viitisen kuntokävelijää. Viikonloppuisin vielä vähemmän. Jos tilastot pitäisivät paikkansa, kaduilla pitäisi olla aamukuudesta alkaen tuhansien kävelijöiden tungos.

Paavo Nurmelle tai hänen joukkuetovereilleen kävely ei ollut mitään verryttelyä tai sivuhommaa. 1920-luvun maajoukkueen maratoonarit kävelivät talven peruskuntokaudella jopa 35 kilometrin lenkkejä kahdesta neljään kertaan viikossa.

Ennen kilpailujakin Nurmi käveli aamuisin kymmenen kilometrin matkoja, ja iltapäivisin hän teki radalla vain vauhtiharjoituksia.

Kävely katosi juoksun tieltä

Kävely oli jo 1800-luvulla oma urheilulajinsa, mutta ei nykyisen lantiota vatkaavan kilpakävelyn tyyliin. Pedestriaaneiksi kutsutut urheilijat kilpailivat jopa tuhansien kilometrien matkoilla hieman polkupyöräilyn Tour de Francen tapaan.

Mitä sitten tapahtui? Kävely katosi urheilupiireistä täysivauhtisen juoksun tieltä, eivätkä tavallisetkaan liikkujat kävele niin tosissaan kuin väittävät. Kovakuntoisimmat siis kiihdyttivät vauhtia, kun enemmistö taas pysähtyi melkein paikalleen. Se oli historiallinen virhe, jonka merkitykseen ollaan vasta havahtumassa. Kävelyn comeback on tapahtumassa eri puolilla maailmaa.

Suomessa uuden tulemisen johtohahmona on jo pitkään ollut fysioterapeutti Jarmo Ahonen. Hän oli mukana käynnistämässä kävelykouluja, ja hän on kirjoittanut useita kävelyyn liittyviä kirjoja.
Ahonen on usein ennenkin nostanut esiin tärkeitä teemoja.

Esimerkiksi keskivartalon lihaskorsetin harjoittaminen oli vielä muutama vuosi sitten vain ammattipiirien tuntema erikoisuus, mutta Ahosen ansiosta tieto levisi nopeasti.

Kävelyyn kannattaa nyt tutustua samalla tavoin. Kyseessä ei todellakaan ole löysäily tai ikäihmisten harrastus, vaan erittäin vakavasti otettava harjoittelumuoto.

Suorituskyvyn kivijalka lujaksi

Tieteellisesti katsoen kävelyn merkitys pohjautuu siihen, että elimistössä kehittyy ainoastaan se ominaisuus, jota harjoitetaan. Jos juokset puolen tunnin lenkkejä, sinulle tulee hyvä puolituntisten juoksulenkkien kunto, mutta mikään muu ominaisuus ei parane.

Kävelemälläkin kehittyy vain kävelykunto, mutta se on erityisen tärkeä kokonaiskunnon osa. Matalatasoinen, pitkin päivää jatkuva aktiivisuus luo terveyden ja suorituskyvyn kivijalkaa, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Peruskestävyyttä voi harjoittaa muillakin liikuntamuodoilla, mutta lähtökohta on silti, että ihminen on rakennettu kävelemään. Lintu lentää, kala ui, ihminen kävelee.

Käytännössä kivijalka tarkoittaa eräänlaista syvää jaksamista. Sen ehkä ymmärtää parhaiten tunteiden tasolla. Jos joku sanoo Helsingissä, että nyt pitäisi kävellä Turkuun, mikä on ensimmäinen reaktiosi? Jos ajatuskin kauhistuttaa, peruskestävyyttä kannattaa ryhtyä parantamaan. Jos tunnereaktio on vain ”aha, kestää aika kauan, joten lähdetään menemään”, sinulla on syvää jaksamista.