HCR, paras juoksu tähän mennessä

Aamulla satoi vettä, päivällä satoi vettä ja vielä tunti ennen lähtöä satoi vettä. Siitäkin huolimatta tahdoin laittaa ne Stella McCartneyn lyhyet juoksuhousut. Omistan kyllä kahdet pitkät, mutta kummatkaan eivät sopineet päivän juoksuun. Toiset ovat miesten housut ja niissä on vähän niin kuin pussi munille ja toiset on talvihousut. En halunnut kumpiakaan ja päätin sitten olla hieman kylmissäni ensimmäiset kilometrit.

Stadionilla oli lisäkseni 11 000 juoksijaa ja aika paljon yleisöä. Vessajono oli about sata metriä pitkä, joten jouduin taas puskakeikalle. Uskotteko, että on mahdollista löytää 100 metrin säteeltä lähtöviivasta kyykkypaikka, jonne kukaan ei näe? Olen yhä siinä uskossa ettei kukaan nähnyt. Saattaa tietty olla, että näkikin, mutta se armoton hätä ei lukenut lakia.

En onnistunut löytämään juoksukavereitani Christiania ja hänen yhtiökumppaniaan Jonnea lukuisista yrityksistä huolimatta. Meinasin jo hermostua ja lähteä drinkille. Vihdoin miehet löysivät minut - testasivat kuulemma hermojani, niinpä tekivät, toden totta. Olin lievästi raivoissani, kun kuvittelin joutuvani juoksemaan yksin.

Lepyin nopeasti ja matkaan lähdettiin naureskellen, askel oli kevyt ja massa vei mukanaan. Tuntui tosi hyvälle juosta. Ensimmäinen juomapiste tuli vastaan viiden kilometrin kohdalla, en ollut vielä janoinen, mutta join silti. Kymmenen kilometrin kohdalla tuntui hieman polvissa, mutta ei sitä voinut kivuksi laskea. Kilometrit kuluivat ja askel kulki yhä todella hyvin. Olin niin fiiliksissä, että en muista milloin viimeksi olisin ollut niin täynnä energiaa. Koko matkan ajan juttelimme ja syke pysyi hyvissä lukemissa, ainoastaan pari ylämäkeä nostivat sitä hetkellisesti ylös.

Viimeisellä viidellä kilometrillä olisin halunnut nostaa vauhtia, mutta Christian pysyi suunnitelmassamme, eikä antanut lupaa nostaa vauhtia. Olen varma että olisimme päässeet alle kahden tunnin, jos olisimme juosseet aikaa. Nyt tarkoitus oli siis juosta tasaisesti koko matka, koska maalissa piti tuntua hyvälle. Sillä tunteella lähdettäisiin sitten Tukholmaan.

Suunnitelmahan toimi aivan loistavasti. Tulimme nauraen stadionille ja otimme näyttävän loppukirikin. Aikamme oli 2.18. Tämän perusteella asetimme Tukholman tavoitteeksi 4.30-4.45. Yksi välietappi saavutettu. Maaliviivan jälkeen ihana ystäväni huusi katsomosta nimeäni ja olin tajuttoman onnellinen tuolla hetkellä. Tuo onni säilyi koko päivän ja olen yhä aivan julmetun iloinen. Suosittelen puolimaratonia kyllä ihan kaikille!

Palauduin juoksusta hyvin, seuraavana päivänä ei tuntunut oikeastaan missään. Yksi varpaankynsi tosin irtosi, mutta ei se ole niin vakavaa. Ystäväni totesi että se on pieni hinta tuosta onnen tunteesta. Kyllä se oli, pieni hinta suuresta onnesta. Saavutetun onnen lisäksi kaloreita kului 1560 ja perse on astetta tiukempi. Näillä on hyvä jatkaa.

Ps. Bongasin stadin parhaan pepun tuolla reitillä, siinä on seuraava tavoitteeni Tukholman jälkeen.