Pitkä lenkki
17.03.2009 09:25 | Fit.fi
Lähdin tämän aamun lenkille täynnä itseriittoista energiaa ja ylpeyttä, juokseminen on tuntunut helpolta jo pitkään. Alan kai olla hyvässä kunnossa. Lienen kauan kadoksissa ollut Jumalan lahja kestävyysurheilulle. Tekninen pipo ja alushousut eivät sittenkään olleet turhia hankintoja, olen kuitenkin melkoinen urheilija. Hölkättiin valmentajan kanssa tosi kevyttä hölkkää ensimmäiset 20 minuuttia ja sitten alkoi pistämään. Ei samperi ole totta! Eihän mua pistä, mitä tämä nyt on? Myönsin sitten heikkouteni, pakkohan se oli. Kun pistää, niin on lähes mahdotonta jatkaa juosten.
Christiankin totesi etten tällä kertaa teeskentele (sorrun välillä siihenkin), ja päätti että kävellään hetki kunnes helpottaa. Tämä on kolmas kerta viiteen kuukauteen, kun pistää. Nyt se vielä tapahtui ilman mitään rankempaa treeniä, hölkätessä. Ajatusleikki joka seurasi tätä, ei ollut miellyttävä. Ollaan edetty Tukholmassa 3 kilometriä ja sitten alkaa pistämään. Voimia, enää 39 kilometriä jäljellä, koita Hanna jaksaa. Oho, toi eläkeläinen ohitti mut ja nyt meni ohi nuo pyörätuolilaisetkin. Muutaman minuutin kuluttua siirryttiin taas kevyeen hölkkään, ei pistänyt enää. Koskaan ei näköjään voi tietää miten keho päättää reagoida tulevaan treeniin. Kroppani ei ole yhtä ennalta arvattava kuin minä itse. Edellinen pitkä lenkki oli yllätys sekin. Olin syönyt huonosti pari edellistä päivää, enkä saanut syötyä juoksupäivänä kunnon aamupalaakaan. Olin varma etten jaksa juosta kilometriäkään, mutta toisin kävi. 17 kilometriä meni täysin kivuttomasti ja taas olin äimän käkenä itsetuntemukseni kanssa kotipihalla.
Teemme näitä pitkiä lenkkejä pari kertaa kuussa ja määrä kasvaa nyt kevättä kohti. Juoksemme noin kaksi tuntia, välillä voi pysähtyä hieman venyttämään paikkoja ja juomaan vettä. Miten sitä voi juosta kaksi tuntia putkeen? Ainoa tapa itselleni, on juosta pois kotoa tunti ja mielellään hiukan päälle, ja sitten vaan luonnollisesti takaisin kotiin. Koti vetää, jolloin takaisin tulee aina vähän nopeampaa. Lenkin ensimmäiset 15 minuuttia ovat itselleni aina ne vaikeimmat, aika ei kulu millään ja sykemittaria tulee tuijotettua liian usein. 20 minuutin jälkeen alkaa olla helpompaa, 40 minuutin jälkeen tuntuu, että voisi juosta ikuisuuden. Sitten katsookin seuraavan kerran kelloa kun aikaa on kulunut reilusti yli tunti. Yhä naurattaa, kun sanon ääneen 42 195 metriä. Ylipäätään se, että voi juosta yhtä kauan kuin koulupäivä kestää, on aivan älytöntä. Se nyt vaan on tyhmää juosta niin pitkään. Silti maraton on koettava. Olen myös ajatellut, että sen jälkeen en koskaan jää sanattomaksi, olipa keskustelun aihe mikä hyvänsä. "Hanna, mitä mieltä sinä olet tulevista talousnäkymistä ja talouspolitiikan haasteista?" Vastaukseni tulee aina olemaan seuraavanlainen: "Mä olen muuten juossut maratonin, mites sä?" Taas yksi hyvä syy jatkaa treenaamista.