Hanna on ice
25.01.2010 13:45 | Hanna Gullichsen
Onhan se synti olla menemättä ulos urheilemaan, kun aurinkokin paistaa, totesi mieheni, joka on sielultaan eräopas. Eskimo se on, ei palele koskaan. Hän ehdotti luistelua taikka hiihtoa, otin haasteen vastaan, puin päälleni ja painelin Kierrätyskeskukseen ostamaan itselleni luistimia taikka suksia.
Löysin täydelliset sukset, ne olivat puiset, kirkkaanpunaiset Karhut. Palapeli ei kuitenkaan tullut valmiiksi, sillä en löytänyt suksiin sopivia monoja. Luovutin suksien suhteen ja iskin silmäni kaikista naarmuisimpiin luistimiin, joiden merkki on NHL. Kiikutin ne kassan tädille ja maksoin ostokseni kolikoilla. Olin katsellut Kiiran luistelua töllöstä ja koin omaksuneeni joitain hyppyjä ja pyörähdyksiä häneltä. Kummalliset harhat valtaavat välillä tajuntani, tässä taas yksi niistä.
Sitoessani noita luistimia kiinni, muistin ne inhat hetket koulun hikisessä ja viileässä pukukopissa ennen luistelutunteja. Narut napsuivat poikki, isovarvas otti kiinni kärkeen ja tuli kauhea pissahätä, eikä saanut mennä vessaan. Liikunnanmaikat pilasivat pakottamalla tämänkin lajin kauneuden. Olen melko varma että Kiiraa ei pakotettu jäälle liian pienissä luistimissa, vaan häntä ohjattiin lempeästi kannustamalla. Ja Kiira sai varmasti lämmintä kaakaota ja sen paleltuneet varpaat otettiin tosissaan.
Löysin itseni auratun jääradan reunasta uskaltamatta hievahtaakaan. Katselin ohitseni kiitäviä tyyppejä, joilla kaikilla oli retkilustimet ja sauvat. Olin tietämättäni missannut uusimman luisteluvillityksen, joka selvästikään ei ole kaunoluistelu. Koitin olla taittamatta nilkkojani liian löysään sidotuissa tyttöluistimissani. Hävettäisi, jos ei naurattaisi. Mies odotti kameran kanssa ja huusi että ala jo luistella. Ensimmäiset kirosanat pääsivät ilmoille ihan vahingossa, kun ihmettelin ääneen että mihin helkkariin tässä on kiire. Valmis maailma ja niin edelleen.
Toinen luistin tuntui isommalta kuin toinen, mies ei uskonut. Rata oli niin epätasainen, että kadutti etten ottanut kypärää ja hammassuojia mukaani. Koitin edetä kiikkerillä luistimilla mahdollisimman tyylikkäästi merelle päin. Mies ilmoitti laittavansa kameran pois, jollen kohta alkaisi liikkua. Luulin liikkuvani, mutta ilmeisesti haparoin vaan paikoillani.
Pidin hienoisen takakenon yllä, jotta mäjähtäisin pehmeälle persiilleni, enkä hampaat edellä jäähän. Toisen jalan luistin tuntui tippuvan jalasta, toinen oli ehkä vähän liian pieni, pissattikin.
Poikani totesi, että mamma hiihtää. Luovutin ja lähdin tarpomaan kotiovelle, riisuin luistimet ja totesin pelkoni olleen oikea. Toisen jalan luistin oli kokoa 38, toinen 40. Toisen merkki oli NHL, toisessa luki Comfort. En luistele enää tänä vuonna, tuskin seuraavanakaan.
Kiiran sponsori on Valio, minulla on NHL ja Comfort.
