Päivä ilman leipää
13.10.2009 10:07 | Hanna Gullichsen
Aloitin viime viikon makaamalla piikkimatolla ja päätin jostain syystä testata vähähiilihydraattista ruokavaliota, ihan vaan maanantain kunniaksi. Ajattelin että pääsen sen avulla eroon makeanhimosta, joka nostaa joka toinen päivä päätään. Ehkä ihokin alkaisi hehkua ja mieli puhdistuisi. Mietin myös, että ehkä pääsisin jonkinlaiseen ihanaan hippitunnelmaan myös henkisesti, kun nyt on se piikkimattokin. Piikkimatolla saattaa tulla hämmentäviä ajatuksia, tämä on selvästi yksi niistä huonoimmista.
Asetin tavoitteekseni kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ilman leipää, pastaa, riisiä, perunaa, viiniä ja mitään makeita. Listahan on loputon, mutta nyrkkisääntönä toimii, että älä syö mitään, mitä tekee ihan älyttömästi mieli. Ne kaikki on aivan varmasti kiellettyjen listalla. Tuon ensimmäisen päivän aamuna en nähnyt keittiössä mitään muuta kuin kauppahallista ostetun ranskalaisen maalaisleivän. Leipä huuteli minulle rapean kuorensa alta tarinoita, joita kirnuvoi komppasi jääkaapin suunnalta. Siihen kaksikkoon ei pitänyt kajoaman, joten tein kinkkuomeletin.
Ärsytti todella paljon, kun proteiinit tuppaavat olemaan niin löysää tavaraa, eikä hampaille ole vastusta. Konsistenssiongelma uhkasi kaataa koko projektin jo ensimmäisenä aamuna. Sinnittelin lounaaseen saakka ja kävelin luottoravintolaani.
Pystyin näkemään listalla vaan perunagratiinin, sahramirisoton ja pastan. Juuri uunista tullut lämmin focaccia höyrysi leipäkorissa. Viiniäkään ei voinut ottaa, siinäkin kun kuulemma on turhaa energiaa, tohtisin kyllä väittää vastaan. Flavonoidejahan siinä vaan on.
Päädyin paistettuun nieriään, jonka kera sain vihanneksia. Piru vieköön että otti päähän. Ravintolasta poistuttuani otti myös vatsaan. Istuin autossa ja olo oli erittäin huono. Vatsassa kiersi ja teki mieli oksentaa kadulle. Minulla on hiilihydraatin puutostila, en voi elää ilman! Olen varma että lääkärini olisi kirjoittanut minulle reseptiin hiilarikuurin, jos olisin kävellyt hänen pakeilleen.
Olin sopinut asiakastapaamisen Ekbergille kello kolmeksi. Seisoin vitriinin ääressä kymmenen pitkää minuuttia ja totesin, että en voi ottaa sieltä yhtään mitään. Vaihtoehtoina olivat katkarapuleipä ilman leipää, juustosämpylä ilman sämpylää, taikka karjalanpiirakka ilman karjalaa, eli pelkkä munavoi. Otin mustan kahvin ja rukoilin että croissant tulisi ja hyppäisi suuhuni.
En muista tapaamisesta mitään muuta kuin vastapäätä istuvan naisen, joka söi noin 1500 kcal pelkkien hiilihydraattien avulla. Hän vaikutti onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä naiselta. Minä taas venkoilin tuolilla ja mietin että voiko sitä juoda neljännen kahvin tunnin sisällä. Olin onneton ja elämääni tyytymätön.
Pääsin vihdoin kotiin, avasin jääkaapin ja siinä taas seisottiin. Päädyin lopulta leikkelehampurilaiseen. Siihen tulee kolmea erilaista leikkelettä ja juustoa. Näitä kun laittaa vuorotellen, niin saa mukavan näköisen kasan. Toki sinne voi laittaa kurkkua, tomaattia ja sen sellaisia, mutta ikävä fakta on, ettei se pysy kasassa ilman leipää.
Leipä on peruskallioni, pasta tulee hyvänä kakkosena ja viinistä en luovu ikinä. Selvisin 24 tuntia vähillä hiilihydraateilla. Nostan hattua jokaiselle, joka kestää tuollaista elämää edes yhden vuorokauden.
Sääntö numero yksi, jos olet vähähiilihydraattisella dieetillä, älä mene kahvilaan. Sääntö numero kaksi, älä ole.
Lopetin kidutuskuurin ja palasin rakkaiden hiilareiden pariin, olen taas onnellinen.
Uudessa Fit-lehdestä on artikkeli toimittajan kuuden viikon pituisesta vähähiilarisesta dieetistä, se nainen ansaitsisi jonkin palkinnon.