Venyttelyn turhuudesta

Kuluneen vuoden aikana olen venytellyt kunnolla muistaakseni neljä kertaa. Suurin syy tähän venyttelyinnon puutteeseen lienee se, että olen säästynyt kaikilta vaivoilta, joita ennaltaehkäistään venyttelemällä. Enkä oikein jouda makaamaan lattioilla venyttelemässä, olen kuitenkin aika kiireinenkin.

Joku keksi lonkankoukistajan muutama vuosi sitten, mistään muusta ei ole sitten puhuttukaan sen koommin. Muista venyttää lonkankoukistajaa, jollet venytä niin saat kipuja pakaraan, alaselkään ja niin edelleen. Lonkankoukistaja on kuin sisäinen kauneus, siitä jauhetaan, mutta epäilen vahvasti, että kaveria on edes olemassa.

Pitkillä lenkeillä me pysähdytään venyttelemään hetkeksi, viimeksi totesin Christianille, että nyt lopetetaan sen olemattoman nivelen venyttely, ei lonkankoukistajaa ole olemassa. Ei se ole nivel, se on lihas, totesi valmentajani. Ai jaahas, no oli mikä oli, niin nyt unholaan ja keskitytään oikeisiin lihaksiin, jotka todistetusti ovat olemassa. Kuten vatsalihaksiin, joita on tullut jumpattua sen satatuhatta toistoa. Minulla on mielettömän tiukka vatsa ja hyvät vatsalihakset. Eivät ne kylläkään näy, tätä olen ihmetellyt väsymiseen asti.
Viimeksi toivoin treeniä, joka saisi vihdoinkin ne vatsalihakset esiin sieltä elintasomakkaran alta. Kieltäydyin kuulemasta luentoa ruokavaliosta ja sen merkityksestä asian etenemisessä.
Viime viikolla löytyi sellainen vatsalihasliike, joka tuntui seuraavina päivinä ihan kunnon tuskana. Se tuska tuntui jossain siellä, missä väittävät sen lonkankoukistajan majailevan.

Liike on yksinkertaisuudessaan ja pirullisuudessaan erinomaisen tehokas. Istu jumppapallon päälle, asetu selkä kiinni vaikkapa sohvan reunaan. Nojaa taakse sen verran, että saat tukevan asennon, kädet ovat ojennettuina sivuille, sohvalla pitämässä tasapainoa yllä. Sitten vedät hallitusti polvet kiinni leukaan jonka jälkeen viet suoraksi eteen. Liike haastaa keskivartalon lihakset ja etureidetkin pääsevät kunnolla hommiin. Toistetaan niin usein, kunnes keskivartalo sanoo sopimuksen irti ja kellahdat rähmällesi lattiaan.

Pitääksesi treenin tehon mahdollisimman korkeana, ala punnertaa, nyt kun olet siellä makuullasi. Maksimitoistojen jälkeen nouset taas pallolle ja jatkat jalkojen ojentelua. Muutaman minuutin jälkeen minun piti huutaa ääneen, niin koville tuo otti. Koitin nousta seisomaan, mutta etureidet olivat täysin toimintakyvyttömät, eikä käsistä ollut auttamaan ylös nousemisessa. Olo oli maailman siistein.
Christian sanoi että näyttipä hyvältä. Se, että riuduin elämän ja kuoleman rajamailla, näytti personal trainerini mielestä hyvältä. Tämän takia tykkään tästä miehestä, treenin pitää olla kova. Linnunlaulun ja panhuilun tahdissa tehtävät venyttelyharjoitukset, eivät millään voi olla näin tehokkaita. Muista venytellä, kuului taas takaani, kun poistuin treenistudiolta. Muistan toki.

Seuraavana aamuna tuntui että olen ollut viikon pituisella ratsastusleirillä, jolla ei käytetty satulaa. Sisä- ja etureidet olivat niin kipeänä, että en päässyt liikkeelle ilman kahta buranaa. Täydellistä! Kiitin valmentajaa tekstiviestillä. Vielä vuoden yhteisen treenaamisen jälkeen se osaa yllättää.

Sitä seuraava aamu sai minut lähettämään tekstarin, jossa vannoin etten enää koskaan treenaa hänen kanssaan. Sadistinen mies oli saanut minut täysin liikuntakyvyttömäksi.
Olin niin kipeä, että kuvittelin alaraajojeni tipahtavan pois paikoiltaan.
Pienen suostuttelun jälkeen suostuin ottamaan seuraavalle viikolle yhden venyttelytreenin, koska minusta tuntuu että olen paikallistanut lonkankoukistajani. Se piru taitaa sittenkin olla olemassa.