Kulta, nyt ylös, ulos ja lenkille!

Kulta, nyt ylös, ulos ja lenkille!
Printer-friendly version

 Paremman puoliskon kaivaminen sohvatyynyjen välistä ei ole mahdoton tehtävä. Vähän juonikkuuttaa ja pientä houkuttelua kehiin.

Kannusta. Mollaaminen ei koskaan tepsi. Älä siis täräytä päin naamaa, että sinunkin olisi syytä joskus liikutella takamustasi. Se saa toisen tuntemaan olonsa epäonnistuneeksi ja arvottomaksi. Kakkostyypin diabeteksesta luennointikaan ei välttämättä saa kultaa kirmaamaan kuntosalille. Joten kannusta, älä kinaa. Muistele kumppanisi kuullen, miten hauskaa teillä oli taannoisella pyöräretkellä tai kun vielä kävitte yhdessä tanssitunnilla. Mainitse, miten kivaa olisi taas viettää vastaavia hetkiä yhdessä.

Huolehdi ja kehu päälle. Voit myös vedota huoleesi toisen hyvinvoinnista. Kerro, että hän on sinulle tärkeä ja haluat hänet jakamaan asioita kanssasi vielä monen kymmenen vuoden kuluttuakin. Jos tämäkään ei auta, vetoa kaikista miehistä löytyvään haluun olla paras. Kehaise kumppanillesi, että hänellä on ominaisuuksia, jotka tekisivät hänestä varman voittajan tietyssä lajissa. Muista jatkaa tsemppaamista kehuilla sittenkin kun saat kumppanisi liikkeelle.

Älä pullistele. Varma tapa tappaa toisen liikuntainto on ihailla omaa kuntoaan ja ulkonäköään ja flirttailla naapurin urheilullisen uroon kanssa. Jos kumppanisi tuntee liikuntaharrastuksesi uhkaksi, hän passivoituu entisestään. Jos hän kokee olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on, hänen ei tarvitse asettua puolustuskannalle, ja elämäntapojen muuttaminen on mahdollista.

Kokeilkaa uutta lajia. Jos lähdette yhdessä kokeilamaan uutta lajia, olette samalla tasolla ja voitte jakaa oppimisen tunteita. Parhaimmillaan saatte päälle ”hyvä me” -tunteen! Ja sehän jos joku vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Asiantuntijoina psykologi, pariterapeutti Keijo Markova Väestöliitosta ja SATS personal trainer, LitM Timo Haikarainen

Miten sinä olet saanut puolisosi liikkumaan? Keskustele osoitteessa:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10446257

 

Viimeksi päivitetty

perjantaina, 02/10/2012 - 13:13

Julkaistu

perjantaina, 02/10/2012 - 13:11