Mikä ihmeen greippi?
Printer-friendly version

Maanantaiaamuna istuin kuntosalin pukkarissa haukotellen, motivaatio ei ole tällä hetkellä ihan katossa, joten jouduin lupaamaan itselleni kasvohoidon jos menisin salille. Naisia alkoi vaeltaa pukukoppiin aika tiuhaan tahtiin ja päättelin että alkamassa on jokin ryhmätunti. Kävin tiskillä kysymässä, josko pääsisi testaamaan tuota jumppaa. Pääsin mukaan tunnille, ja kun kerta oli tällä salilla ensimmäinen, niin siitä ei veloitettu mitään. Ilmaista läskinpolttoa, se on hyvä juttu. Blogi_200Jouduin tahtomattani takariviin, koska innokkaat kanta-asiakasjumppaajat valtasivat salin etuosan välittömästi jumppasalin oven avauduttua. Siellä vaihdettiin kuluvasti kuulumisia ja kerrottiin muun muassa erään naisen aviomiehen sydänongelmista, jonka tuhti rouva kuittasi sanomalla että hänen miehelläänpä ei seiso.
En tiennyt että itkeäkö vai nauraa, taisin kallistua jälkimmäisen puolelle. Kaikki moikkailivat innokkaasti jumpan vetäjää ja saivat yli-innokkaat ryhmäkicksit yhden jumppaajan trikoista. Minusta niissä trikoissa ei ollut mitään erityistä, ne olivat oikeastaan aika rumat. Näyttivät farkuilta, saumoineen kaikkineen. Itse en haluaisi hyppiä hikijumpassa farkkutrikoot jalassa.

En ole uskaltautunut ryhmätunneille pitkiin aikoihin, sillä en oikein pääse mukaan koreografioihin ja ärsyynnyn helposti kun vierellä on liikaa ihmisiä. Tunti alkoi lämmittelyllä, joka oli yhtä tylsä kuin sen naisen trikoot. Biisivalinnat ihmetyttivät, enkä ihan saanut hikeäkään pintaan, olin selvästikin valinnut väärän tunnin. Onneksi tämä ei maksanut mitään, samapa se jos hyppelee erihenkisten ihmisten kanssa yhden maanantaiaamun.

Kuin salamaniskusta lämmittely muuttui itse asiaksi ja ohjaaja alkoi käyttää koodikieltä, jonka ymmärsivät kaikki muut, paitsi minä.
Lauma naisia liikkui kuin manattuna salin oikeasta laidasta vasempaan kun ohjaaja kiljui mikrofoniin että GREIPPI! Mikä hiivatin greippi? Missä tämmöiset greipin esioppitunnit annetaan? Hämmentävät liikesarjat vaihtuivat mitä erilaisempiin askelluksiin, kunnes käytiin lattialle ja alettiin tehdä vatsalihaksia. Näissä minä olen hyvä. Tuskin kukaan jaksaa yhtä hyvin kuin minä, ajattelin.

Vieressäni oleva nainen nosteli raajojansa kattoa kohti tajuttomalla vimmalla vielä siinäkin vaiheessa, kun itse olin luovuttanut ja aloin laskea katon ilmastointikanavia.

Seuraavaksi tehtiin jalkaliikkeitä, homma alkoi häpyluun ja häntäluun paikantamisella. Piti saada korsetti kasaan ennen kyykkäämistä. Voi luojan pyssyt, en kyllä yhtään ihmettele, mikseivät miehet tule näille tunneille.

Maitohappo tervehti minua ensimmäisen sarjan jälkeen, eikä se jättänyt minua rauhaan ennen tunnin loppua. Miten tämä on mahdollista, että nämä naiset ovat näin kovassa kunnossa?

Se saattaa olla se kollektiivinen naisvoima, joka jyllää näillä tunneilla. Itse en päässyt siihen mukaan, valitettavasti. Harhat supernaisen kyvyistä varisivat sen jumppasalin lattialle, en taidakaan olla niin kovassa iskussa kuin olin kuvitellut.

Suihkussa koin elämäni kovimman kroppakateuden, kun se samainen vatsalihasnainen tuli viereiseen suihkuun. Naisella oli aivan fantastinen vartalo, kurvit kuulkaa kohdallaan ja hymy kasvoilla. Hän kertoi minulle jääneensä juuri eläkkeelle. Jos greippaamalla saa tuollaisen kropan, niin olen valmis nöyryyttämään itseäni toistekin.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 03/14/2011 - 13:46

Julkaistu

maanantaina, 11/09/2009 - 16:34