Erilaiset ruokavaliot tuntuvat olevan nykyään kaikkien huulilla. Keskustelupalstat kipinöivät aina, kun joku pahaa-aavistamaton uskaltaa aloittaa ketjun karppaamisesta, protauksesta, fleksaamisesta, vegaanivaliosta tai virallisterveellisestä lautasmallista. Itse olen sinnikkäästi pysytellyt mahdollisimman kaukana kaikista näistä joskus jopa uskontoon verrattavissa olevista kulteista ja noudattanut rennonletkeää ”jos se on kutakuinkin tuoretta ja maistuu hyvältä, niin keep it coming” –linjaa. Rakastan ruokaa liian paljon kiusatakseni itseäni ehdottomilla kieltolistoilla.
Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että voisin vedellä neljän (tai joskus jopa viiden) juuston pizzoja, lampaankyljyksiä ja blinejä kuvun täyteen viikosta toiseen. Tai toki voisin, mutta silloin minun täytyisi katsella makkaroita muuallakin kuin kaupan kylmäaltaassa. Jos ja kun haluan pitää painoindeksini kultaisella keskitiellä, myös ruokailutottumukseni täytyy kulkea kultaista keskitietä. Syön ja juon siis kaikkea, mutta pyrin kohtuuteen. Pääsääntöisesti valitsen kasvisvaihtoehdon ja yritän katsoa, ettei lautaselleni eksynyttä eläinparkaa olisi vallan mahdottomasti kaltoinkohdeltu. Lounaani on yleensä kevyt, ja ennen treeniä syön pienen välipalan. Kaikkien suositusten vastaisesti vedän myöhään illalla päivän suurimman aterian. Täydellä mahalla nimittäin saa makoisimmat unet.
Jos tulee ylilyöntejä (ja niitähän tulee!), niin kroppani onneksi itse ilmoittaa halustaan siirtyä hetkeksi astetta kevyemmälle linjalle. Esimerkiksi tämän kesän lomareissulla irlantilainen aamupala ja uppopaistetut turskat alkoivat tökkiä jo kolmantena päivänä. Oli pakko etsiä jostain tuoreita hedelmiä ja sushia. Guinnesskin vaihtui välillä siideriin :)
