Uuteen nousuun!

Tuskailin viime viikolla toivottomuuttani liikuntaharrastuksen kanssa ja vertasin toimintaani irtosuhteisiin ja yhden illan juttuihin. Sen jälkeen totesin, että koska haaveilen kestävästä suhteesta, on varmaankin ryhdyttävä toimeen. Ruusuilla tanssimista olisi turha odottaa, suhteethan ovat tunnetusti kovaa työtä.

Tein vuoden alussa kuntokeskus Esportin kanssa diilin, että saisin käydä heidän kuntosaleillaan treenaamassa. Täytyy sanoa, että hieno yhteistyömahdollisuus on viimeisen puoli vuotta kestäneen kuivan kauden aikana mennyt vähän hukkaan. Tuumasin kuitenkin, että tässä on vielä joulukuu tehokasta peliaikaa, joten ehkä pitäisi nyt ottaa siitä sitten kaikki ilo irti. Diiliini kuului myös 10 tapaamista personal trainerin kanssa. Käytin tapaamisista osan viime keväänä, mutta heräsin vihdoin tajuamaan, että minullahan on vielä puolet tapaamisista käyttämättä. Lähetin välittömästi personal trainerilleni Oskarille sähköpostia ja jännitin, että mahtaakohan hän enää edes muistaa, kuka olen. Mitä ilmeisimmin vielä muisti, koska saimme sovittua tapaamisen heti tälle viikolle.

Kun keskiviikko ja PT-tapaaminen alkoivat lähestyä, huomasin hermostuneisuuteni yltyvän. Keskiviikko-aamuna kitisin jo poikakaverille, että ei yhtään huvittaisi mennä – tyypillistä. No menin kuitenkin kiltisti paikalle ja Oskari johdatti minut toimistoon keskustelemaan laittaen oven perässään kiinni. Minusta tuntui ala-astelaiselta, jota talutetaan rehtorin kansliaan. Treenaamisen sijaan vietimme tunnin keskustellen, mikä ei itse asiassa ollut yhtään huono juttu! Mietimme yhdessä, miten tämä innon lopahtamiseen johtava kierre saataisiin loppumaan ja sain ison liudan konkreettisia neuvoja, miten jatkossa kannattaisi toimia. Minua myös lohdutti, että sain Oskarilta synninpäästön ”laiskotteluni” suhteen. Hän sanoi, että kiireisen ja kovin stressaavan elämäntilanteen keskellä on ihan ymmärrettävää, jos liikuntaharrastus lopahtaa. Hän myös korosti, että stressaantuneena ei edes kannattaisi harrastaa kovin rankkaa liikuntaa, vaan enemmänkin keskittyä rauhallisempiin lajeihin, jotka tuovat hyvää oloa ja rentoutta elämään, kuten vaikka kävelylenkkeihin ja joogaan.

No mutta millaisia konkreettisia neuvoja ja ohjeita sitten sain? Muut liikunta-irtosuhteisiin sortuvat, nyt kannattaa lukea tarkkaan! Keskustelu lähti liikkeelle siitä, mistä lajeista ylipäänsä pidän ja mitä mieluiten harrastaisin. Esille nousivat jotakuinkin samat lajit kuin aina ennenkin: juoksu, jooga, uinti, tennis, kävely ja hiihto. Uskomatonta mutta totta, myös hiihto pääsi viimekeväisen kokeilun jälkeen listalle ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien ja koululiikunnan aiheuttamien traumojen. Myös kuntosali oli merkittävä joukon jatkoksi, vaikka siitä en niin suunnattomasti nautikaan. Lihasvoimaa saadakseen kuntosalitreenausta vain on tehtävä. Sovimmekin, että viimeiset neljä jäljellä olevaa PT-käyntiä käytettäisiin salitreeneihin niin, että menemme seuraavan kuukauden ajan joka tiistai yhdessä salille. Sillä tavalla saan itseni vauhtiin ennen tapaamisten loppumista.

Seuraavaksi teimme minulle viikoittaisen lukujärjestyksen, siis aivan sellaisen samanlaisen kuin joskus muinoin koulussa. Siihen merkittiin päivät ja kellonajat säännöllisille liikuntakerroille: maanantaisin iltakävely, tiistaisin kuntosali, keskiviikkoisin hotjoogaa ja perjantaisin juoksulenkki. Ideana lukujärjestyksessä on se, että kun asennoituu tekemään tiettynä päivänä tiettyä asiaa ja tiettyyn aikaan, siitä tulee helpommin osa rutiinia. Epäsäännöllisesti sinne tänne poukkoillessa minun kaltaiselleni lepsuilijalle käy helposti niin, että aina on joku syy, miksi tänään ei käy ja treenikerta siirtyy jatkuvasti tulevaisuuteen. Lopulta huomaan, että hups, edellisestä kerrasta on kolme kuukautta. Lukujärjestystä noudattaessa noin ei pitäisi päästä tapahtumaan. Omaa treenaustani helpottaa nyt valtavasti myös se, että koen olevani vahvasti aamu- ja päiväliikkuja ja freelanceriksi heittäydyttyäni voin itse aikatauluttaa arkeni. Iltaisin olen usein niin väsynyt, etten jaksa enää lähteä treenaamaan ja muutenkin uhraan vapaat illlat mieluummin vaikka ystävien kanssa kuin kuntosalilla. Nyt minulla on mahdollisuus liikkua niinä aikoina vuorokaudesta, jotka itsestä tuntuvat hyvältä.

Keskustelutuokiomme viimeinen vaan ei suinkaan vähäisin asia oli ravitsemus ja uni. Keho tarvitsee tarpeeksi ravintoa (ja oikeanlaista ravintoa) jaksaakseen liikkua sekä palautuakseen nopeasti. Myös riittävä uni on avainasioita hyvinvoinnissa. Unen määrä ja laatu ovat pahimman stressin laannuttua parantuneet merkittävästi, mutta syömisessä on yhä tekemistä. On yllättävän vaikeaa syödä ”oikein” ja tarpeeksi niin, että keho jaksaa. Niinpä minua muistuteltiin taas proteiinien ja säännöllisen ruokailun tärkeydestä. Onneksi syömisen yleensä ajautuu automaattisesti omiin uomiinsa, kun kulutus urheilun myötä kasvaa. Nyt pitää vain muistaa tankata tarpeeksi niitä proteiineja, varsinkin treenin jälkeen, jotta palautuminen vauhdittuu.

Jutustelun jälkeen tein itsenäisesti tunnin salitreenin puolen vuoden jälkeen. Oli vähän masentavaa huomata, miten paljon voimat olivat tässä ajassa ehtyneet, mutta kieltäydyn lannistumasta. Tässä on uusi alku!