Yksi suosikkilajeistani aina kevään tullen on juoksu, koska siinä yhdistyvät nopeus, helppous ja tehokkuus. Lisäksi samalla saa nauttia ulkoilmasta ja ihastella keväisiä maisemia. Tänä keväänä juoksuharrastuksen aloitus on vähän liukunut myöhäiseksi, mutta otin tehokkaan startin kesää kohden, kun kävin testaamassa Esportin juoksukoulua.
Loogisesti ajateltuna kuka tahansa osaa juosta, mutta juoksukoulusta voi olla itse asiassa paljonkin hyötyä nimenomaan juoksutekniikan ja kunnon kehittymisen suhteen. Menin itse juoksutreeneihin vähän liian kepein mielin ja toivoin, että varmaan siellä muut ovat aika aloittelevia juoksijoita. En siis siksi että kokisin sellaisessa porukassa pääseväni loistamaan, vaan enemmänkin siksi että juoksukuntoni on päässyt vähän rapistumaan ja toivoin, että olisin muiden kanssa suunnilleen samalla tasolla. Juoksukoulu on siis tarkoitettu ihan kaiken tasoisille juoksijoille aloittelijoista aktiiviharrastajiin, mutta tällä kertaa paikalle oli selvästi eksynyt niitä kovempia harrastajia. Nieleskelin siinä vähän hermostuneena, että mitenköhän tästä selviäisin, mutta ohjaaja vakuutteli, että jokainen saa tehdä harjoitukset omaan tahtiinsa.
Ensin tunnilla tehtiin monipuolinen verryttely, johon kuului muun muassa polvennostojuoksua yhdellä jalalla ja takaperin. Voin kertoa, että on aika huvittavan näköistä touhua! Sitten alkoi varsinainen juoksukoulu, jonka ohjelmassa oli minun kauhukseni mäkispurtteja eli intervallitreenejä ylämäkeen! Ihan kuin intervallit eivät olisi tarpeeksi kamalia ihan tasaisellakin maalla, mutta nyt ne nopeat spurtit piti juosta ylämäkeen. Tässä vaiheessa saatoin vain toivoa, että selviän hommasta hengissä.
Jo ensimmäisen mäkispurtti-osuuden jälkeen (jossa siis piti juosta mäki lähes täysillä ylös neljä kertaa putkeen) minusta tuntui siltä, että olin kohtalaisen lähellä sydänkohtausta, mutta lähdin silti kiltisti lönkyttämään tasoittelukierrosta. Sydän pumppasi sellaista tahtia, ettei pulssi tuntunut laskeneen yhtään, kun pääsin jälleen spurttipaikalle. Tällä kertaa ylämäkeen tehtiin askelkyykkyjä ja lusmuilla ei voinut, koska ohjaaja kyttäsi vieressä ja näki haukankatseellaan löysäilyn heti. Vaikka sillä hetkellä ehkä raivostutti, jälkikäteen ajateltuna oli kyllä mahtavaa, että ohjaaja oikeasti piti huolen, että liikkeet tulee tehtyä oikein. Saatoin kyllä sanoa ohjaajalle vihaavani häntä, mutta kuulemma en ole ollut ainoa.
Näytin ilmeisesti kohtalaisen väsyneeltä askelkyykkyjen jälkeen, sillä ohjaaja sanoi, että tasoittelukierroksen voi vaikka kävellä, jos pulssi ei muuten tasaannu. Myönnytys tuli kreivin aikaan, sillä siinä vaiheessa minusta tuntui, että jos jatkan juoksemista, saan joko sen jo aiemmin pelkäämäni sydänkohtauksen tai oksennan. Niinpä jatkoin tasoittelua siitä kävellen, kunnes oli taas spurtin vuoro. Tunti vierähti siinä sitten rattoisasti kelloa vilkuillen ja loppua odottaen – toivoin kuitenkin, ettei oma loppuni koittaisi ihan vielä.
Uskomatonta kyllä, selvisin koettelemuksesta hengissä – joskin se tuntui ehkä kymmenen kertaa pahemmalta kuin pari vuotta sitten juoksemani puolimaraton. Tai sitten aika on vain kullannut muistot. Se hyvä puoli itsensä äärirajoille viemisessä kuitenkin on, että ylpeys itsestä suorituksen jälkeen on ihan mieletön. Tällaisissa ohjatuissa tunneissa on myös se hyvä puoli, että ohjaaja saa minut tekemään asioita, joita mukavuudenhaluinen minäni ei koskaan oma-aloitteisesti tekisi ja oikeasti auttaa juoksutekniikan parantamisessa. Kamalaa se siis oli, mutta hyödyn nimissä menisin kyllä uudelleen.
PS. Esportin juoksukoulun lisäksi WWF järjestää nyt kesällä Helsingissä Juokse meresi edestä -nimeä kantavan juoksukoulun, jonka osallistumismaksut menevät lyhentämättömänä Itämeren suojeluun. Kannattaa siis tutustua myös siihen vaihtoehtoon, jos ympäristöasiat kiinnostavat!
