Vaikka treenipostausrintamalla on ollut hävettävän hiljaista nyt kesäkuukausina, en ole kuitenkaan heittäytynyt täydeksi lusmuksi kesälläkään. Myönnän ettei treenausintoni ole aivan huipussaan racketballia lukuun ottamatta – sitä olen sinnikkäästi ja innokkaasti käynyt läiskimässä vähintään kerran viikossa. Olen kuitenkin harrastanut nyt kesällä erästä aiemmin suuresti aliarvostamaani lajia, joka tuntuu aina unohtuvan tehokkuuskeskeisessä urheilu-moodissa, nimittäin kävelyä.
Jotkut saattavat muistaa, että sain joskus puolitoista vuotta sitten kuntotestaajalta noottia siitä, että en kävele tarpeeksi. Kuntokäyrästäni huomasi, että harrastan juoksua, mutta matalan sykkeen liikuntaa en ole tehnyt juuri laisinkaan. Ohjaajan mukaan se on juuri se pohja, jolle hyvä kunto rakennetaan, joten kehitys tyssää aika nopeasti, jos se pohjakunto puuttuu täysin.
Nyt kesällä olen taas muistanut, että käveleminenkin on aika tehokasta liikuntaa, sillä kävelystä innostunut ystäväni on raahannut minua nyt viimeisen kuukauden ajan kävelemään harva se päivä. Usein kaverin kanssa kävellessä tulee lähes huomaamatta kipiteltyä 7-8 kilometriä ihan vain kuulumisia vaihtaessa. Jos ystäväni ei olisi niin sitkeästi vaatinut minua mukaansa kävelylle, olisi todennäköisesti juoruillut samat jutut istuen kahvilan pöydässä kakkupala edessäni. Nyt olen herännyt tajuamaan, että hitto vie, kävelyn lomassa voi viettää yhtälailla laatuaikaa ystävän kanssa kuin siellä kahvilassa – ja samalla tulee tehtyä myös kropalle pieni palvelus.
Uskon, että monella muulla on sama ongelma: käveleminen tuntuu liian tehottomalta tässä hektisessä elämässä, kun voisi yhtä hyvin juosta. Juoksulenkille lähteminen on taas paljon suuremman kynnyksen takana kuin harmiton kävely. Ja kun väsyttää, tympäisee ja stressaa, minun on ainakin vaikea saada itseäni piiskattua hikiliikunnan pariin. Kynnys kävelylle lähtemiseen taas on huomattavasti pienempi. Olisi varmasti sinänsä tehokkaampaa, jos saisin itseni patistettua juoksemaan, mutta on takuuvarmasti tehokkaampaa mennä kävelylle kuin olla menemättä laisinkaan.
Kun mietin elämääni taaksepäin, olen joskus kävellyt valtavan paljon ihan paikasta toiseen mennessäni. Asuessani opiskeluaikona Jyväskylässä luennot olivat jakautuneet usein saman päivän aikana täysin eri puolille kaupunkia ja mitenpä muuten sitä olisi köyhä opiskelija paikasta toiseen liikkunut kuin jalan tai pyörällä. Yhteen päivään saattoi mahtua kävelykilometrejä helposti liki kymmenen. Helsinkiin muutettuani olen selvästi laiskistunut, koska julkinen liikenne toimii pääkaupunkiseudulla niin hyvin, että aina jollakin kulkuneuvolla pääsee kätevästi paikasta toiseen. Kun matkakortille on ladattu kiinteä kuukausimaksu, ei edes tarvitse maksaa jokaisesta kyydistä erikseen ja bussiin, metroon tai ratikkaan tulee hypättyä vieläkin helpommin. Olen huomannut joskus valitsevani julkisen liikenteen jopa siinäkin tilanteessa, että kävellen olisin perillä ihan yhtä nopeasti. Voisihan sitä varsinkin kesällä joskus kävelläkin…
Mutta siis niin, muistakaa te muutkin, että kävely on hyvää liikuntaa. Ja ne kahvilatreffit voi hyvin korvata vaikka reippaalla kävelylenkillä kaverin kanssa ja siinä voi samalla vaihtaa kuulumiset mukavan yhteisen liikuntahetken parissa.
