Tarvitset
1 luomubroileri
puolikas valkosipuli
yrttejä esim timjami, rosmariini, laakerilehti
1 sitruuna, huolellisesti pestynä
lasillinen valkoviiniä
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
Osta kokonainen luomubroileri. Jos kaupastasi ei sellaista löydy, jätä kauppiaalle toivomus että sellaista jatkossa saisi. Suomalaista luomubroileria on saatavilla ainakin pääkaupunkiseudulla. Sulata jäistä broileria jääkaapissa vuorokauden verran.
Halkaise broileri isolla veitsellä, tähän tarvitaan vähän enemmän voimaa kuin voin leikkaamiseen, joten varo sormia.
Puolita sitruuna ja hiero sitä broilerin pintaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita öljyttyyn vuokaan valkosipulinkynnet, yrtit, sitruunalohkot,viini ja broileri. Öljyä broileri vielä oliiviöljyllä ja laita kuumaan uuniin.
Uuni 175 astetta, 45 minuuttia. Voit valella broileria paiston puolivälissä liemellä, jota vuoassa on. Kun broileri tulee uunista ulos, anna sen vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Vuoassa oleva liemi toimii kastikkeena.

Lisukkeeksi täysjyväriisiä
Seuraksi voit tehdä esimerkiksi täysjyväriisiä. Riisi ottaa saman ajan kypsyä, kuin broileri on uunissa, joten laita se heti aluksi hellalle.
Broileri maistuu myös seuraavana päivänä lounasboksiin riivittynä, vaikkapa salaatin kera.



Kommentit
Ajatusta ohjeisiin
Hei elämää on muuallakin kuin josain Helsingissä. Ohje broileri (ainakin helsingissä on). Jos asia on näin niin tee nää ohjeet jossain stadin sivuilla.....
Pahoittelut
Kiitos kommentistasi. Pyrin käyttämään raaka-aineita jotka ovat saatavilla mahdollisimman laajasti, en kuitenkaan pysty kehittämään jokaista reseptiä sillä oletuksella. Uuden vihannespastan ainekset luulisi löytyvän lähes kaikkialta, toivottavasti siitä on sinulle iloa.
Mukavaa joulun odotusta.
Ääs-marketin pakasteesta
Ääs-marketin pakasteesta löytyi Pajuniemen luomukana (?!?), ilm. kotimainen. Ja paketissa lukee siis todella kana, liekö kuitenkin broileri.. Miten vaan, menossa kuitenkin uuniin ohjeesi mukaan. Toiv onnistuu :) kiitos hyvistä resepteistä, kirjaa odotellessa!
Lisää uusi kommentti