Peltoset ja pertsa

Peltoset ja pertsa
Printer-friendly version

Seison suksilla, tasaan hiukan hengitystäni ja nojaan sauvoihin. Aurinko paistaa ja houkuttelee nenänvarren pisamat ja poskien maksaläiskät esiin. Ikä ei tule yksin. -Latua! Kuuluu takaani. Väistyn ladulta ja päästän rouvashenkilön ohitseni. Jatkan seisoskelua, valkoinen lumi, aurinkolasit ja hiihtohanskat kanssani. Ihana luonto ja rauha. latu_375Kun nousen varpailleni ja oikein kuikistan kukkulan taakse, näen läheisen sushiravintolan. Kun katson monojen kärkiin voin kuvitella olevani keskellä Kainuun metsää. Kaivopuistossa onnistuu monenlaiset ajatusleikit ja harrastukset.
Latu kulkee ikkunamme alta, olen katsellut hiihtäjiä nyt jo parin kuukauden ajan. Kaupunkiurheilua parhaimmillaan. Ladulla viihtyvät vaahtosammuttimen kokoiset nappulat isovanhempineen, minä heidän seassaan.
Omat sukseni ovat isoisäni vanhat Peltoset ja monot kaksi tai kolme kokoa liian suuret. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen suksisettiini. Sukset luistaa ja monoihin voi laittaa parit villasukat päällekäin. Yhdistän hiihtoon pieniä vastoinkäymisiä, se ei millään muotoa ole ollut koskaan välineurheilua minulle. Sen pitää olla vähän hankalaa.

Kierrän Kaivaria ajatuksissani, vihdoinkin kun saan niille taas tilaa. Tasatyönnöin allit tuntuvat saavat kyytiä, suosin sitä siksi. Meno ei päätä huimaa, olen ladun tukkona useammin kuin kerran. Juostessa minulla on aina napit korvilla ja kuuntelen musiikkia, hiihtäessä se ei tulisi mieleenikään. Perinteitä kunnioittaen, tässä kuunnellaan luontoa ja ollaan omissa ajatuksissa.

Havuja perkele, totean ja kaadun pienessä alamäessa persuksilleni. Toinen mono irtoaa jalasta ja astun villasukillani hankeen. Kultainen nuoruus hiipii mieleen, mitäpä olisi hiihtoretki ilman märkiä villasukkia. Köytän monon takaisin jalkaani ja jatkan hissukseen etenemistä. Mies heiluttaa parvekkeelta ja huutelee ruoan olevan valmista. Isken sauvat hankeen ja alan irrottaa monoja suksista. Sauva seisoo keskellä koiranpaskaa. Hiihdossa on jotain maagista, naurattaa.

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 15:22

Julkaistu

maanantaina, 02/07/2011 - 16:05

Tietoa minusta

Hanna G.'s picture

Hanna G. - Koukussa liikuntaan

Onni on urheilla vähän ja syödä vähän enemmän