
Tämän annoksen valmistamiseen tarvitset hiukan aikaa, mutta lopputulos on vaivan väärti. Savoijinkaali ihastuttaa kurttuisella, rapsakalla olemuksellaan ja basilikan lisäksi tai sijaan voit käyttää muitakin yrttejä. Juomaksi sopii raikas jäävesi taikka kylmä, kuiva valkoviini.
kuhafileitä n.150-200 g / ruokailija
1 kerä savoijinkaalia
nokare voita
puolen sitruunan mehu
100 g voita
ruukku basilikaa
suolaa
valkopippuria
Sekoita sauvasekoittimella keskenään huoneenlämpöinen voi ja revityt basilikanlehdet. Laita valmis seos jääkaappiin.
Suikaloi savoijinkaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi, kiehauta kattilassa kupillinen vettä, lisää nokare voita, hiukan suolaa ja heitä kaalisilppu perässä kattilaan. Keitä noin 4-5 minuuttia, vastus hampaille on suotavaa säilyttää, kaalin ei kuulu pehmetä vauvanruoaksi. Sammuta levy, jätä vesi kattilaan.
Kuha odottaa kuumenevan pannun vieressä, valmiiksi fileoituna tai jos kädentaidot riittävät niin fileoi toki itse. Kuumenna valurautainen- tai hyvä teflonpannu liki savuavan kuumaksi ja heitä paistinpannulle hyppysellinen suolaa. Paista kalafileitä koosta riippuen noin 3 minuuttia per puoli. Näet kalan sivusta kypsyyden, käännä kun huomaat paistopinnan lähestyvän puoliväliä kalan paksuudesta. Ensimmäistä puolta saa paistaa hetken kauemmin, toiselle puolelle ei paljoa tarvita. Älä paista liikaa. Mausta kala laadukkaalla suolalla ja valkopippurilla.
Ota jääkaapista basilikavoi. Purista pieneen kattilaan sitruunanmehu ja kuumenna se. Kun mehu on kuumaa, ota kattila liedeltä ja basilikavoi jääkaapista, kiinnitä voiklimppi vaikkapa pieneen vispilään ja ala veivata sitä mehuun, pitäen vispilää kattilan pohjalla, veivaa veivaa. Jos voi ei tunnu ottavan yhteyttä mehuun, kuumenna mehua vielä hiukan. Kun voi on sulanut kattilaan, surauta kastike vielä sauvvaskoittimella, lisää suolaa ja valkopippuria.
Valuta kaalista vesi pois, nosta keko kaalia kullekin lautaselle. Kaalin kainaloon kuhat ja päälle upea kastike. Nauti välittömästi.
Jos mielit annokseesi kuvassa näkyviä uunissa kuivattuja tomaatteja, ohjeen niiden tekemiseen löydät Chicling -blogini puolelta.
Nautinnollista loppuviikkkoa!



Lisää uusi kommentti