Tiedätte sen venytyksen, jossa seisotaan kaverin kanssa selät vastakkain ja otetaan kädet sillä tavalla kynkkään. Sitten toinen nostaa toista ylös ja se uhri riippuu kuin kuollut lammas sen kaverin selässä. Tehtiin tämä taannoin Christianin kanssa pururadalla ja sehän tuntui todella toimivan. Oman riippumisvuoroni jälkeen tipahdin maahan ja taju lähti. 
Päästyäni takaisin elävien kirjoihin kiljuin että voi ei, mä juuri pyörryin. Christian vastasi että etkä pyörtynyt. Kiivaan väittelyn jälkeen sain miehen uskomaan että olin todella pyörtynyt. Päästyäni kotiin tein nopean google-diagnoosin ja totesin minulla olevan jonkin sortin aivokasvain. Googlen maailman mukaan se oli niin aggressiivista laatua, että hoidoista tuskin olisi enää mitään apua. Älä vaivaudu edes lääkäriin, hyvästele läheiset ja käy maate. Julma tuomio, mutta ei ollut googlen ensimmäinen.
Tästä se sitten lähti, muiden urheilun lomassa huomaamieni vammojen diagnosointi.
Tein suuruudenhulluna muutaman viikon sellaista sadan punnerruksen ohjelmaa, jossa en kuitenkaan koskaan päässyt loppuun asti, mutta sain ranteeni ihan risaksi. Vasen ranne ei vieläkään ole entisellään ja luettuani jostain terveysforumista nivelreuman oireista, olen melko varmasti saanut riesakseni sellaisen.
Christian väittää sen olevan vaan rasitusvamma, mutta itse olen eri mieltä. Vaivoin saan enää housunnappeja kiinni, niin kipeä se ranne on. Meinasin myöhästyä bussista, kun se ylin nappi ei vaan mennyt kiinni. Vatsakin jotenkin pömpötti, mikä lie pöhö sielläkin.
En uskalla enää lähteä lenkille ilman urheilujuomapulloa. Luulen nimittäin että olen melko potentiaalinen diabeetikko. Huimaa todella helposti, varsinkin jos tiedän ettei ole mitään sokeripitoista juotavaa lähettyvillä. Tässä on toki mahdollisuus, että huimaus johtuu myös tuosta aiemmin mainitusta aivokasvaimesta, mutta en ole sulkenut tätä diabeteksen vaihtoehtoakaan pois. Vanha kansahan sanoo, että liiallisesta sokerin mättämisestä saa sokeritaudin, no taisivat olla oikeassa.
Hengästyn vähän liian helposti, ottaen huomioon että aerobinen kuntoni pitäisi olla melko hyvä. Onko syy ongelmaan astmassa, vaiko keuhkosyövässä, en vielä tiedä. Astman puolesta puhuu sukurasitteet, keuhkosyövän puolesta huonot harrastukset tupakoinnin parissa. Niistä tosin olen jo miltei luopunut, mutta tässäkään sairaudessa ei jälkiviisaudella ole suurta sanan sijaa.
Vatsa ei koskaan toimi, paitsi silloin kun en syö viljaa. Selvä keliakia, mutta en taivu sille pirulle, niin paljon rakastan leipää. Keliakian lisäksi plakkarissa on varmasti myös laktoosi-intoleranssi.
Eilen kun pesin hampaitani niin minusta tuntui että etuhampaat on vähän löysässä. Voiko tässä länsimaisessa hyvinvoinnin kehdossa sairastua johonkin jumalan hylkäämään riisitautiin? En ole ehtinyt vielä googlata tätä, mutta voisin kuvitella sen olevan juuri oikea oire riisitaudille. Muistiko äitini antaa minulle tarpeeksi d-vitamiinitippoja kun olin lapsi? Tekarit kolmekymppisenä, on sekin tietysti vaihtoehto.
Onneksi minulla on todella kattava sairausvakuutus, pelkään että ne kohta peruuttavat koko vakuutuksen. Ystävä ehdotti, että hankkisin kymmenen kerran kortin lääkärikeskukseen, tulisi edullisemmaksi. Olen vieraillut Mehiläisessä suhteellisen usein viimeisten vuosien aikana. Melko usein lähettävät minut kotiin ilman reseptiä, saati diagnoosia. Kerran sain lääkärin kirjoittamaan minulle ison tynnyrillisen perusvoidetta. Siitä sai reseptin kanssa tuntuvan alennuksen. Oli ihan voittajafiilis apteekin kassalla - reseptillä perusvoidetta. Oma diagnoosini oli tuolloin psoriasis, taikka vaihtoehtoisesti melanooma.
Pahin kaikista on rabies. Raivotauti vaivaa kerran kuussa, aina samaan aikaan. Siihen en tainnut saada rokotetta silloin seitkyt luvulla. Liekö ollut säästösyistä?
Urheilija ei tervettä päivää näe, näin se on nähtävä.
Lisää uusi kommentti