Silloin voi kutsua itseään urheilijaksi, kun pakkaa lomamatkalle mukaan treenikamat. Toisaalta, niitä lenkkareita tulisi käyttääkin, jotta liikunnallinen hyöty olisi edes mainittava. Matkasimme perheeni kanssa Kroatian aurinkoon. Hotellissa oli hulppea kuntosali, sekä hotellin oma personal trainer oli käytettävissä. Ihan mahtava konsepti siis. Pakkasin lenkkarit ja parit treenikuteet kassin pohjalle, vakaana aikomuksena hikoilla vähän lomallakin.

Ensimmäisenä aamuna vietin aamupalalla vajaan tunnin, rakastan kunnollisia aamupaloja, jotka joku muu laittaa minulle. Sen jälkeen ei jaksanut suunnata salille, otin suunnaksi uima-altaan ja asennoksi vaakatason, se oli päivän ohjelma. Seuraavana aamuna mieheni kävi juoksemassa, sekä tsekkasi illalla salin laitteet. Itse en pystynyt, kun oli niin kuumaa. Yli kolmekymmentä astetta, kuka nyt kykenee juoksemaan moisessa kuumuudessa? Itsesuojeluvaistoni piti minut hotellilla.

Kun mies löi hotellihuoneen oven kiinni seuraavana aamuna ja karkasi lenkille, päätin itsekin aktivoitua. Kävelin conciergen puheilla ja koitin varata itselleni hotellin personal trainerin salikaveriksi. Mies oli tullut kipeäksi, eikä hänen tilalleen oltu saatu ketään. Masennuin pikkuisen, olisi ollut hauskaa nähdä että olisivatko miehen hermot kestäneet temperamenttiani.
Oli koitettava liikuttaa ihan itse omaa persustaan, kukaan muu ei nyt tehnyt sitä puolestani. Päätin lähteä seuraavana aamuna lenkille, tämä päivä menköön vielä paistatellessa.

Seuraavana aamuna kello soitti 06.15. Puin lenkkarit, shortsit, topin ja nappasin iPodin mukaan. Hölkkäsin iloisena aamuaurinkoon. iPodin kuulokkeet jäivät huoneeseen, piti siis hyräillä itse. En keksinyt mitään hyvää biisiä, mutta koitin hölkätä kymmenen minuuttia hotellilta pois. Olen onneton juoksemaan, jollei minulla ole musiikkia tsemppaamassa. Toisaalta, en olisi kuullut kalastajamiehen imartelevaa huutoa, marry me!, jos minulla olisi ollut kuulokkeet korvissa. Hymyillen jatkoin matkaa ja koitin olla piittaamatta lämmöstä, joka nosti hien pintaan ilman juoksuaskeliakin. Palasin hotellille ja paasasin olemattomasta puolen tunnin lenkistä lopun päivää.
Mies kävi yli tunnin lenkillä, eikä tehnyt siitä edes numeroa. Tyyppi tykkää urheilla, itse olen jostain syystä päässyt vähän laiskistumaan. Toisaalta, eikös loma ole lomailua varten, pakkoko sitä on silloinkin rehkiä? Millä niitä salivaatteitakaan siellä pestään?

Viimeisenä lomapäivänä kävin salilla kääntymässä, mutta koska jokaisessa laitteessa hikoili lihaksikas mies, niin koin parhaakseni mennä odotustilaan lukemaan lehtiä. Luettuani tunnin verran, otin lasin vettä ja palasin huoneeseen. Mies ihmetteli kun en ollut ollenkaan hikinen, kiittelin hyvää ilmastointia. Hyvä päivä maata altaalla, onhan tämä viimeinen lomapäivä, sitten alkaa taas arki. Arkena ehtii urheilla. Eikö kehityskin tapahdu levossa? Tällä viikolla on tullut paljon kehitystä, jos tuohon väittämään on uskominen.

Lentokentällä minulle motkotettiin liian painavasta kassista. Syytin lenkkareita ja lupasin jättää ne siihen tiskille, jos nainen niin tahtoisi. Kerroin että olin urheiluleirillä treenaamassa ja näytin uupuneelta. Nainen katsoi 31 kilon laukkuani läpi sormien ja antoi sen mennä ruumaan. Veikkaan että tuo nainen oli myös joskus käynyt lenkillä. Kyllä urheilija urheilijaa ymmärtää.