Päätin lähteä lenkille, koska söin vahingossa kolme briossia päivän aikana. Puin juoksukengät ensimmäistä kertaa jalkaani sitten Tukholman. Muutama kynsi irtosi pari viikkoa maratonin jälkeen, eikä tossut tuntuneet erityisen miellyttäviltä siitäkään syystä. On se kumma, olen tanssinut kymmenen sentin koroilla lähes vuorokauden putkeen, mutten kertaakaan ole joutunut uhraamaan korkkareiden takia kynsiäni.

Tuntui hauskalta ottaa ensimmäiset juoksuaskeleet, viimeksi oli kuitenkin taivallettu 42 kilometriä ja nyt tiedossa olisi vaan naurettavat kymmenen. Tästä tulee maailman helpoin lenkki. Lähdin liikkeelle vauhdilla, koska takanani juoksi jokin eläkeläinen. Nuorena kun vielä jaksaa.

Pääsin ensimmäiseen risteykseen, johon on matkaa valtaisat 200 metriä, ja jouduin vaihtamaan hölkän kävelyksi. Rintaan pisti, vatsaan pisti, niskaan sattui ja varmaan joku veritulpan esiaste piinasi pohkeessa. Pakotin itseni takaisin juoksuun ja yritin olla ajattelematta edellä mainittuja asioita. Se eläkeläinen meni ohitseni. Voi helkkari sentään.

Ilta-aurinko teki kauniita varjoja puista. Juoksin kaikki varjokohdat lujaa ja aurinkoiset pätkät hieman hitaammin. Halusin maksimoida myös mahdollisen rusketuttumisen. Välillä keksin ihan mainioita juttuja, tämä oli yksi niistä.

En ollut päässyt vielä kahta kilometriäkään, kun iski julmettu jano. Se jano oli niin kova, että mua alkoi ihan heikottaa ja otin lyhtypylväästä tukea. Olin jotenkin unohtanut, ettei matkalla ole juomapisteitä, eikä suihkujakaan. En löytänyt edes kuralätäkköä. Vannon, että olisin juonut lätäköstä, jos sellaisen olisin jostain bongannut. Mihin se kaikki sadevesi katoaa silloin kun sitä tarvitsisi? Tässä vaiheessa olin vielä niin lähellä kotia, että olisin saanut mieheeni kontaktin kiljumalla lujaa. En kehdannut kuitenkaan huutaa. Pelkäsin, että pyörryn hetkellä millä hyvänsä ja istuin maahan.

Seuraavaksi joudun myöntämään jotain erittäin noloa, sillä tämä teksti ei etene ilman tuota käännettä. Istuin siinä nurmikolla ja totesin etten pyörtynytkään. Olo oli silti aika heikko, jotain oli siis keksittävä. Eikö niin, että kurkussa on noin 90% vettä? No eikö hengenhädässä voisi kuvitella että ruohossa on myös? Jos siinä on, niin on se niin hyvin piilotettu sinne, ettei se ihan imeskelemällä sieltä irtoa. Testattu on. Syljin niitä hiivatin heiniä suustani ja totesin olevani täysi idiootti. Käännyin takaisin kotiin, yhtä kokemusta rikkaampana.

Christian, armas personal trainer, lomaile vaan ihan rauhassa. Kuten huomaat, pärjään täällä ihan hyvin ilman sinua.