Et varmana jaksa

Et varmana jaksa
Printer-friendly version

Olen hairahtanut mitä erilaisimpien iPhone-sovellusten pariin myös urheilun saralla. Ensimmäisenä latasin melko suositun 100 punnerrusta-ohjelman. Tarkoitus oli punnertaa kuuden viikon ohjelman avulla sata kertaa putkeen. pushup_372
Alku meni mukavasti ja pääsin parin viikon treenillä yli kolmeenkymmeneen peräkkäiseen toistoon. Skippasin ohjelmassa olevat lepopäivät ja jatkoin kuuseen kurkottamista nokka kiinni lattiassa aina kun siihen oli pienikin tauko.

Ahneus kostautui ja lepopäivät olisivat mitä ilmeisimmin olleet tarpeellisia, sillä oikea ranne meni niin huonoon kuntoon, etten kyennyt napittamaan farkkujen nappeja kiinni. Ajoin autoa yhdellä kädellä ja suuntasin Mehiläiseen. Diagnoosi mielessäni oli taas nivelreuma, mutta se olikin vaan tulehdus ranteessa. Ylirasitus. Ilman reseptiä läksin lekurista ja jouduin jättämään punnertamisen kuukaudeksi. Nyt käsi taas toimii, mutta varjelen sitä ylirasittamiselta, enkä enää tavoittele tuota sataa punnerrusta.

Sähköposti FITin toimituksesta arveli minun olevan kiinnostunut 200 sit-ups-haasteesta.
Tartuin toki haasteeseen, minä jos kuka. Alun testissä sain tehtyä 33 vatsarutistusta. Treenasin ohjelman mukaan, mutta fuskasin taas lepopäivät. Tein vatsalihaksia lenkkipolulla, aamuisin ja illalla ennen sänkyyn kaatumista. Minähän onnistun tässä kolmessa viikossa, en millään jaksaisi puuskuttaa kuutta viikkoa. On tässä muutakin tekemistä kuin laskea sit-upseja.
situp_372
Kolmen viikon humppaamisen jälkeen selkä oli niin jumissa, että sama lääkäri ihmetteli, miten sen tällä kertaa olin saanut niin juntturaan. Pyysi istumaan, mutta en kyennyt. Seisoin oveen nojaillen ja pyysin jotain lihasrelaksanttia. Kerroin ohjelmasta ja hän kehotti taas maltillisuuteen. Kysyi. että olenko lyönyt vetoa vai miksi teen tämmöisiä päättömiä tempauksia kerta toisensa jälkeen. Vastasin että tämä on tutkivaa journalismia. Freelancerin on välillä oltava melko nöyrä, sitä tuo kuukausiliksaa nostava lääkäri tuskin ymmärtää.

Pääsin ohjelmassa seuraavalle portaalle, pystyn nyt tekemään 65 vatsarutistusta. Selkä on yhä kipeä, enkä saanut edes niitä relaksantteja, lasi punaviiniä kuulemma korjaa vaivan. On onni löytää lääkäri, joka suosittelee vaivoihin punaviiniä. Se onkin ainoa syy, miksi tuolla lekurilla ramppaan. Seuraavan haasteenkin olen jo ottanut vastaan, siitä lisää seuraavalla kerralla.

Kommentit

Submitted by Dadscrece (not verified) on

comment_body[und][0][value]

Submitted by Dadscrece (not verified) on

comment_body[und][0][value]

Submitted by Dadscrece (not verified) on

comment_body[und][0][value]

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 15:18

Julkaistu

keskiviikkona, 04/21/2010 - 13:59

Tietoa minusta

Hanna G.'s picture

Hanna G. - Koukussa liikuntaan

Onni on urheilla vähän ja syödä vähän enemmän