Ajatusleikin voimalla eteenpäin

Ajatusleikin voimalla eteenpäin
Printer-friendly version

Valmentajani Christian juoksee todella kauniisti, tasaisesti ja oikein. Ärsyttävä jätkä, miten se tekee tuon? Rullaava askel on kuulemma tärkeä, kantapää osuu ensin maahan, jonka jälkeen päkiästä otetaan voima uuteen askeleeseen. Juostessa ei tule pomppia ylös ja alas, vaan pyrkiä tasaiseen, helppoon askellukseen. Lantio pidetään edessä ja kädet seuraavat vartalon lähellä. Hyvä juoksutekniikka on taloudellinen ja suoraviivainen. Christian ei ole puuttunut askellukseeni taikka asentooni, joten veikkaan sen olevan jotakuinkin kunnossa. En kyllä anna miehen koskaan juosta perässäni, koska koen helpommaksi juosta hänen vierellä taikka perässä. Jotenkin luonnollisempaa.

Kysyin mieheltäni, että miltä näytän juostessani. Hän vastasi, että ehkä ihan vähän banaanilta. En kysy siltä enää koskaan mitään! Koitti sitten tietty perua puheitaan kun sain lievän raivokohtauksen. Turhaan yritti, loukkaannuin syvästi. Oikeasti näytän tietty näytän mustalta pantterilta juostessani, en suinkaan miltään etelän hedelmältä.

Eräässä artikkelissa kerrottiin ryhdin olevan tärkeä pitää yllä. Varsinkin väsynyt juoksija saattaa menettää ryhtinsä ja juokseminen on silloin helkutin vaikeaa. Tällöin auttaa ajatusleikki, että päässä on naru, joka vetää sinua hieman ylöspäin. Samoin voi kuvitella että lantiossa on köysi, joka vetää sinua eteenpäin. Näillä ohjeilla olen saanut pidettyä itseni suhteellisen ryhdikkäänä.

Hartiat saattavat nousta pitkillä lenkeillä ylös. Ne saa alas ravistelemalla käsiä ja ajattelemalla pienet hiekkasäkkejä olkapäiden päälle. Tämän opin yhdeltä naiselta, jonka perässä juoksin syksyllä puolimaratonin. Ensin luulin, että se nainen tuli hulluksi, kun se heitteli käsiään minne sattuu. Hiffasin kuitenkin nopeasti, että se tosissaan rentoutti. Oli pakko testata nimittäin itsekin.

Keskellä talvea meillä oli metsätreeni, loikittiin lumisessa metsässä. Seurasin Christiania epäuskoisena ja olin varma että joku kuvaa tätä ja pätkä on kohta Youtubessa kaikkien nähtävissä. Silloin leikin olevani metsäkauris, ne osaa juosta hyvin metsissä. Hyvä mielikuvitus on rikkaus. Yksi hyvä neuvo on myös se, että juostessa pitää edetä. Turha tosiaan polkea paikallaan.

Uusimmasta Runner's-lehdestä löytyi seuraava totuus - If you ran without sacrifice, congratulations. You just jogged. Niin se menee siskot, no pain, no gain.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 03/16/2011 - 15:00

Julkaistu

tiistaina, 04/21/2009 - 18:12

Tietoa minusta

Hanna G.'s picture

Hanna G. - Koukussa liikuntaan

Onni on urheilla vähän ja syödä vähän enemmän