Kuudennen kuukauden kuluessa täällä Balilla (voi kuinka nopeasti aika menee!) olen saanut paljon uusia ajatuksia kotimaastani ja elämästäni ylipäätään. Siis sellaisia, joita ei tule ajatelleeksi välttämättä arkielämässä. Juttelin esimerkiksi tänään indonesian kielen opettajani kanssa siitä, mitä syöminen heille merkitsee. Kummastelin hänelle ääneen sitä, miksi täällä kaupan hyllyt pursuavat suomalaisittain epäterveellistä purtavaa. Vastaus oli heti valmiina ja se tuli kuin apteekin hyllyltä. Aasiassa ihmiset syövät täyttääkseen vatsan ja jaksaakseen tehdä (toisinaan) raskaitakin töitä. Ei täällä ajatella niinkään terveydellisiä, saati ulkonäöllisiä seikkoja kuten meillä Euroopassa.
Toki siihen suuntaan ollaan täälläkin menossa, mutta ylipäätään ruuan pitää täyttää vatsa. Ja sitähän syöminen ennen onkin merkinnyt - syötiin jotta jaksettiin tehdä kovasti töitä ja elättää perhe. Tänä päivänä työnteko ei kuitenkaan enää rasita juurikaan fyysisesti, vaan rasitus on muuttunut psyykkiseksi. En pidä suuntaa kuitenkaan välttämättä hyvänä asiana. Oravanpyörässä juokseminen tekee ihmisestä ”koneen”, minkä pitää yltää koko ajan tehokkaampiin suoritukseen ja yleensä vapaa-ajan kustannuksella. Työpäivät venyvät ylipitkiksi, minkä jälkeen kotona ei jakseta juurikaan enää muuta kuin maata sohvalla ja katsoa televisiota.
Muutakin mielenkiintoista olen havainnut asuessani täällä. Olen aikaisemmin ollut kovin turhamainen siitäkin huolimatta, että en varmasti ollut alkuunkaan edes pahimmasta päästä. Vaatteiden piti olla tietyn merkkisiä, ainoat ravintolat joihin ”suostuin” astumaan sisään olivat vain niitä trendikkäimpiä ja muutoinkin hyvin merkityksettömät asiat pyörivät mielessä. En tiedä millainen tilanne on, kun palaan takaisin Suomeen, mutta sama ihminen en varmastikaan ole. Täällä ihmiset ovat köyhiä, mutta silti iloisia, ystävällisiä ja elämän pienistä iloista nautitaan joka päivä. Olen oppinut myös ymmärtämään, että elämyksillä ja ilmaisilla kokemuksilla on toisinaan suurempi arvo kuin mitä rahalla voi saada. Ystäviä ei voi ostaa rahalla, ainakaan minun mielestäni, eikä tiettyjä asioita voi rahassa muutenkaan mitata. Vapaa-aika on sellainen asia ja siitä ei kannata luopua työn vuoksi. On liian monia surullisia esimerkkejä ihmisistä, jotka eivät koskaan ehtineet nauttia saavutuksistaan, sillä kaikki aika meni työntekoon. Tai siihen, että unelmoi tulevaisuudesta ”jolloin sitten ehtii nauttimaan elämästä ja kovalla työllä tehdyistä ansioistaan”. Vai ehtiikö? Ja toinen kysymys että osaako sitä ”sitten joskus” koskaan rauhoittua jos on aina tehnyt kovasti töitä? Välillä täällä menee niin sanotusti hermot. Olen kuitenkin oppinut pidentämään pinnaani ja nielemään harmitukseni. Kaupoissa ja ravintoloissa on tupla määrä henkilökuntaa verrattuna Suomeen, mutta siltä täällä ollaan hitaampia palvelemaan kuin Suomessa. Mutta hetkinen hei: mihin tässä on kiire? Miksi aina on kiire paikasta a paikkaan b vai tehdäänkö me itse se kiire ja kaikki aikataulut? Balilla on oppinut elämään kiireettömämpää elämää ja se tuntuu hyvältä.
Olimme viikko sitten pienellä Balin kiertoajelulla kaverini kanssa ja sillä(kään) reissulla mikään ei oikeastaan mennyt putkeen. Eksyimme mopoilla ajaessamme sekä mennessä, että tullessa, sillä Balilla tienviitat ovat joko puiden oksien peitossa tai niitä ei ole. Tai sitten ne osoittavat t-risteyksessä molempiin suuntiin samaa kaupunkia. Siinä vaiheessa kysytään pitkää pinnaa, eikä auta raivostua tai puida nyrkkiä vastaantuleville. Huumorista onkin tullut uusi työkalu ärsyttävien asioiden käsittelyyn, toimii!
Paikanpäällä Lake Baturilla hotelli huoneessamme ei tullut (luvattua) lämmintä vettä ja aamupala oli jotain muuta kuin olimme odottaneet. Huipennuksena vaellus reissumme Mount Baturin 1717 metriä korkealle huipulle oli tuskien taival: juomavettä ei ollut (lupauksesta huolimatta) tarpeeksi, sää ei ollut huipulla (lupailuista huolimatta) kirkas ja emme nähneet auringon nousua. Meille ei myöskään infottu reitin vaativuudesta mitään, saati että olisi kehotettu ottamaan mukaan kunnon kengät. Eikä taskulamppukaan toiminut kunnolla. Maksoimme retkestämme ehkä noin 30 euroa henkilöltä, sillä meidät kaiken kukkuraksi ”huijattiin” ottamaan pidempi=kalliimpi trekking. Balilla ei nimittäin juuri koskaan mietitä pidemmällä tähtäimellä asioita, vaan rahat halutaan turisteilta pois yleensä saman tien.
Aikaisemmin olisin saattanut olla tyrmistynyt ja hyvinkin tuohtunut koko tuosta sekoilusta. Mutta Bali on tehnyt tässä asiassa tehtävänsä ja olen oppinut ottamaan kaikki kokemukset täällä niin kuin ne minulle ”tarjotaan”. Minusta oma asenteeni tapahtumia kohtaan ratkaisee paljon enemmän kuin se, millainen tapahtuma on. Jos et siis ensi kerralla voi jotain tilannetta muuttaa, niin muuta asennettasi sitä kohtaan - tulet hämmästymään!
Lisää uusi kommentti