Antoisa hyväntekeväisyysviikko takana
Printer-friendly version

Viime viikko oli kiireinen ja työn täyteinen omien töideni lisäksi siksi, että kävin kolmessa eri hyväntekeväisyys kohteessa täällä Balilla. Olen henkilökohtaisesti jo vuosia halunnut tehdä hyväntekeväisyys työtä lasten ja eläin parissa. Usein sitä ei vaan saa mitään aikaiseksi: ikään kuin jonkun pitäisi tulla ovelta hakemaan tai kädestä viemään valmiiseen kohteeseen. Ja näinhän elämä ei toimi. Sen sijaan pitää ITSE olla todella aktiivinen ja yksinkertaisesti laittaa asiat rullaamaan. Ja niinhän minä tein, sillä olen päättänyt järjestelmällisesti toteuttaa unelmiani yksi toisensa jälkeen.

Asia Exchange oppilasvaihdon kautta sain vihdoin tilaisuuden lähteä toteuttamaan unelmaani. Tänne tulevat suomalaiset opiskelijat vaihtuvat nimittäin puolen vuoden välein ja heidän jäljiltään jää paljon käyttökelpoista tavaraa jaettavaksi. Laitoin ilmoituksen viime syksyn opiskelijoiden Facebook ryhmään ja homma alkoi mennä eteenpäin. Lopulta haimme kämppikseni Suvin kanssa useasta eri paikasta kassillisia vaatteita, pesetimme ne sekä järjestelimme lähtemään sopiviin kohteisiin. Valitsimme kohteiksi 3 erilaista paikkaa: Bali Kids klinikan & lastenkodin, Hope Children's Home Orphanage lastenkodin ja Ubudissa sijaitsevan Bali Adoption Rehabilitation Centre (BARC) koirahoitolan.

BARC:iin lähdimme ensin. Voin kertoa, että olen todella ylpeä meistä, sillä ajoimme mopoilla raskaat reput selässä(täynnä koiranruokaa) kaato sateessa melko pitkän matkan Balin keski-osiin, Ubudiin. Kaiken huipuksi eksyimme matkalla, mutta emme toki olleet missään vaiheessa luovuttamassa tästä meille tärkeästä tehtävästä. Perillä meitä odotti melko ankeat olosuhteet, korvia huumaava meteli ja noin 70 katukoiraa. Barc:ssa työskentelee 4 vakituista työntekijää, jotka vaikuttivat todella omistautuneilta työllensä. Tuomaamme koiranruokaa arvostettiin silmin nähden ja puhtaat pyyhkeet ovat kuulemma aina kovaa käyttötavaraa. Oli meneillään ruoka-aika, joten koirat olivat todella ärhäkällä päällä, tosin vierailijoihin ne olivat tottuneet, joten mitään syytä ei ollut pelätä. Kaikki koirat on myös rokotettuja ja hoidettu kuntoon, joista osa tosin vielä selkeästi toipui rankasta entisestä elämästään. Vaikka paikka oli kovin karu, niin koirilla oli silti hyvät oltavat: suoja päänsä päälle, ravitsevaa ruokaa(kadulta löydettävien jätteiden sijaan) sekä rakastavia ihmisiä. Arvostan todella näiden ihmisten tekemää työtä, mahtavaa!

Loppu viikosta vuokrasimme 7 hengen voimin ison tila-auton ja pakkasimme ison kasan mm. vaatteita sekä perus hygienia tuotteita takaluukkuun. Suuntasimme kahteen lastenkotiin, joista ensimmäisenä oli vuorossa Bali Kids -niminen järjestö(linkki!). Tätä lastenkotia/klinikkaa vetää australialais-mies kuka on saanut paljon hyvää aikaan. Heillä on tällä hetkellä hoivissaan noin 35 lasta, joista osaa tuetaan rahallisesti ja he asuvat perheissään. Balilla monia lapsia hylätään koska heitä ei ole varaa lääkitä kuntoon tai koska vanhemmat ovat sairaita. Tässä paikassa näimme kuitenkin silminnähden iloisia lapsia, joten kohdetta voi suositella vierailupaikaksi.

Toinen kohteemme: Hope Children's Home Orphanage oli paljon suurempi lastenkoti, missä asuu lähes sata koditonta lasta. Saimme heti ovelta lämpimän vastaanoton ja hellyyttävän lauluesityksen. Sen jälkeen teimme lapsien kanssa kierroksen talon tiloissa ja lopulta jokaisen käsipuolessa oli yksi lapsi hakemassa huomiota. Paikan johtajapariskunta on paikallisia ja he alkoivatkin heti innoissaan jakamaa tuomiamme vaatteita. Osa vaatteista oli niin mieluisia, että ne menivät välittömästi käyttöön. Voi miten upeaa on auttaa apua tarvitsevia, suosittelen ottamaan osaksi lomailua vierailut näissä paikoissa, jolloin saat lomallesi aivan uutta sisältöä. Haluan tässä vielä korostaa, että kumpikaan lastenkodeista ei ollut millään tavalla "ahdistava" tai surullisia tuntemuksia herättävä, päin vastoin tuli todella hyvä mieli.

Tässä vielä muutama vinkki jos olet kiinnostunut hyväntekeväisyydestä lomakohteissa:

1. Usein lomalle lähtiessä laukku saattaa olla puoli tyhjä ja se täytetään vasta matkakohteessa uusin ostoksin. Miksi et siis keräisi kaapistasi vanhoja vaatteitasi&muuta tarpeetonta, pakkaisi niitä laukkuun ja veisi niitä todella arvostaville paikallisille?

2. Hyväntekeväisyys kohteisiin kannattaa aina ensin soittaa ja varata aika vierailulle. Samalla voi kysyä ajo-ohjeita sekä hieman listaa mitä paikka tarvitsee kipeästi juuri sillä hetkellä. Monesti tavara voi olla parempi vaihtoehto kuin käteinen raha, mutta silloin on hyvä tietää MISTÄ heille on eniten iloa.

3. Lahjoituksen ei tarvitse olla suuri tai edes välttämättömyys hyödyke: joskus vaikkapa lautapeli tai piirustusvälineet ilahduttavat lapsia kuin lapsia eikä ne maksa (ainakaan Balilla) kuin muutaman hassun euron.

4. Antamisen ilon tunnetta ei voi sanoin kuvata: miksi lomamatkallasi ei voisi olla ns. syvempääkin tarkoitusta? Ensinäkin saat itsellesi hyvän fiiliksen siitä että SINÄKIN voit todella auttaa ja toisaalta lasten aidot reaktiot käynnin aikana saavat hymyn huulille.

 

 

Kommentit

Submitted by Harri (not verified) on

Hienoa Anu! Tutustumalla paikallisten vähäosaisten arkeen ja osallistumalla heidän auttamiseen pääsee takuulla pintaa syvemmälle.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

tiistaina, 01/17/2012 - 15:33

Julkaistu

tiistaina, 01/17/2012 - 12:52

Tietoa minusta

Anu Kiiveri's picture

Anu Kiiveri - Anu Balilla

Älä mieti eilistä, älä murehdi huomista – keskitä mielesi tähän hetkeen.