Karppaaja on lihonut!

Karppaaja on lihonut!
Printer-friendly version

Ihminen on ahne (ja kun sanon ihminen, tarkoitan itseäni). Karppaamisen iloille voisin lausua vaikka oodin, mutta päivänä muutamana olen miettinyt, että pikkuhiljaa uuden elämäntavan soisi näkyvän myös vaatekaapilla (eikä pelkästään siksi, että saisin verukkeen ostaa uusia mekkoja).

 

En ole laihtunut karppaamisella.

 

Piti varmistaa tilanne, joten kävin pitkästä aikaa vaa’alla.

Tyrmistys.

Neljä kiloa enemmän kuin kesällä!

Herramunjee.

 

Vaikka varsinaista ylipainoa ei ole ja vaikka olen päättänyt lopettaa elopainonumeron vahtaamisen ja vaikka liikuntaa lisäämällä tilanne ehkä korjaantuisi ja vaikka "elämässä on tärkeämpiäkin asioita" ja vaikka jaadijaa, eipä tämä nyt varsinainen juhlan paikka ole (tosin pulskistumisesta päätellen olen juhlinut).

 

Olen tainnut vähän innostua. Vedän salaattiin oliiviöljyt härskisti kauhalla. Kun laitan lohta, smetanahuntu ei riitä. Ripsottelen vielä homejuustomurutkin pintaan. Avokadoa, grillikylkeä, leipäjuustoa kuluu. Turkkilaiseen jogurttiin sekoitan tietysti kermavaahtoa. Pähkinöitä menee pussillinen päivässä.

 

Nyt joku tolkku, Anne. Joku tolkku.   

 

Oli miten oli, kermakaffista en luovu.

 

 

Kommentit

Submitted by Piaf (not verified) on

Olenkos ymmärtänyt oikein, että karppaamisellakin laihtuu vain jos kokonaiskalorimäärä on pienempi kuin kulutus? Mutta olon pitäisi karpatessa olla kylläisempi, ja siksi sen avulla voi myös laihtua?

Submitted by karppaajanaikkonen (not verified) on

Tuntuuko vaatteetki kireiltä, oletko mittanauhalla mittaillut? Minulle kävi ekan karppausvuoden aikana niin että painoa tuli 6kg lisää (aloitin alipainoisena) mutta farkkujen tuumakoko pieneni yhdellä. Vyötärö siis pieneni, kun taas luiseviin reisiin tuntui yhtäkkiä tulleen lihasmassaa. Aina paino ei kerro koko totuutta. Tosin jos olet tottunut karppausta ennen syömään tosi vähäkalorisesti, saatoit olla jo aloittaessasi säästöliekillä ja se voi asettaa hommaan lisähaasteita. Tsemppiä anyway, kiva blogi! :)

Submitted by Roosa (not verified) on

Itse laihduin karppaamisella 15 kg ja hyvin on paino pysynyt samoissa lukemissa...

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

keskiviikkona, 11/09/2011 - 11:24

Julkaistu

keskiviikkona, 11/09/2011 - 10:58

Tietoa minusta

Anne's picture

Anne - (S)karppaajan blogi

Nautitaan kerman kera