– Voi kultarakas, älä nyt KAIKKIA syö, nehän pitää vielä kuvatakin!
Päätoimittajamme Taru on ilmestynyt jostain kirjapinoni takaa.
Ei auta. Muruset suupielissä paljastavat salaherkuttelijan.
Olo on kuin lapsella, jonka käsi on juuttunut piparipurkkiin.
Ei varmaan saisi mainostaa, mutta nyt on pakko. Toimitukseemme nimittäin kiikutettiin viime perjantaina aivan mielettömän hellunen pussukka, jossa lukee Minnan kuukit. (Sana Karppaaja-lehdestä on levinnyt, ja vähähiilarista maisteltavaa riittää testattavaksi. Tänne vaan!)
Minnan kuukit ovat vähähiilarisia, lisäaineettomia pikkuleipiä (HH 8,1 / 100 g), jotka muistuttavat hieman jenkkityylisiä cookieita, mutta malli on tiiviimpi, vähän muffinimainen.
Maku: tai-vaal-li-nen! Olin pudota ensipuraisulla tuolilta, enkä todellakaan ole mikään keksien ystävä. Toimituksen vannoutuneet antikarppaajat intoilivat, että eihän näitä edes tunnista karppaajan ruuaksi.
Kuukien sisuksiin on leivottu valtavia suklaamötiköitä, ja reippaat pähkinänpalaset ovat juuri passeleita: sopivan pehmeitä, sopivan rapsakoita. Eivätkä ole liian makeita. Ja periaatteessa nämä ovat sen verran tuhtia kamaa, että puolikkaallakin pärjäisi. (Kuka herkkujenvihaaja niin tekee.)
Jotenkin kiva ajatus on sekin, että niin leipomisen, pakkaamisen, etikettien liimaamisen kuin logistiikan hoitavat Aula-kodin tuetun työn kehitysvammaiset työntekijät.
Huono puoli on, että keksejä ei tietenkään saa juuri mistään. Tällä hetkellä niitä myy Helsingissä Anton&Anton ja Kaartin kotikauppa.
Kukaan ei huomaa, jos tuon puolikkaan vielä nappaan.
Lisää uusi kommentti