Karppausohjelmassa laihdutaan

Karppausohjelmassa laihdutaan
Printer-friendly version

TV5:n sarjassa seurataan kahden karppaajan hoikistumisprojektia.

TV5-kanavalla alkaa 7. tammikuuta ohjelma, joka naulitsee vähähiilihydraattisesta elämäntavasta kiinnostuneet sohvan ääreen. Hei me karpataan -sarjassa seurataan kevään ajan ojakkalaista Juha Karesta, 45, ja porvoolaista Anne Oikarista, 29, jotka astuvat karppaamisen tielle.

Kokki Sami Garam opastaa ruuanlaitossa, uintiguru Jani Sievinen neuvoo liikunnassa ja lääkäri Olli Sovijärvi pitää huolta terveyspuolesta. Katsoja saa paljon kokkausideoita, sillä jokaisessa jaksossa tehdään ateriakokonaisuus ja kehitellään seuraavan viikon ruokalista.

Erityisopettajana työskentelevä Juha on ehtinyt karpata jo ennen tv-ohjelmaa ja kertoo vähähiilarisen ruokavalion paitsi laihduttaneen, myös auttaneen pahoihin uniongelmiin.
– Saatoin nukahdella kesken tunnin. Oppilaat joutuvat herättelemään minua, lupsakka Juha nauraa.
Juha kertoo kiinnostuneensa karppauksen ansiosta ensimmäistä kertaa elämässään ruokavalioasioista. Hän on opetellut kokkaamaankin vasta nyt.
– Ajattelen syömistä laajemmin. Tuotantoeläinten hyvinvointi mietityttää minua, ja siksi pyrin aina syömään luomulihaa. Työkaverit ovat kateellisia, kun vien omat, herkullisen näköiset evääni töihin!

Osoitteesta www.heimekarpataan.fi löytyy reilusti reseptejä ja valmiita ruokalistoja!

Author: 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 01/09/2012 - 10:32

Julkaistu

tiistaina, 01/03/2012 - 13:23