Päätoimittaja Taru, AD Marika, toimitussihteerit Anne ja Sanna sekä sihteeri Heli havainnoivat liikunnan maailmaa ja kertovat arjen sattumuksista.

Tilaajille

Katja: Jotain kivaa uutta

# | 22.7.2009 kello 15:37
Aion lopettaa uusien vaatteiden ja kenkien ostamisen. Minulla on kaikkea tarpeeksi, tarkistin eilen. Kävin läpi omaisuuteni ja laitoin kiertoon kaiken, mitä en tarvitse. Päätin olla ostamatta enempää ”kivaa uutta”. Kivaa uutta ovat esimerkiksi korut, hajuvedet, kengät ja asusteet, jotka tuovat hyvän mielen noin kahdeksi minuutiksi. Nyt ostan samalla rahalla jotain pysyvämpää: lääkärikäyntejä hylätyille koirille.

Espanjassa on arkipäivää heittää turhaksi käynyt lemmikki roskalaatikkoon tai autosta kadulle liikenteen sekaan. Käypiä syitä hylätä koira ovat vaikkapa sen ripuli, häiritsevä haukkuminen tai liika arkuus. Monen omistajan mielestä nämä eivät mitenkään johdu heistä eikä niille kannata yrittää tehdä mitään. Eläin vaan kadulle ja uusi tilalle.

Pelkästään Aurinkorannikon koiratarhoilla on tuhansia kotia kaipaavia nappisilmiä, jotka eivät ole kenenkään omia sydänkäpyjä. Minua repii pelkkä ajatus siitä, että esimerkiksi takkuturkkisen Dolin omistaja on yrittänyt päästä kumppanistaan eroon hylkäämällä sen viikon sisällä kahdesti roskikseen. Eläinparka on löydetty roskiksesta uikuttamasta, käytetty eläinlääkärissä ja luovutettu takaisin omistajalleen, joka on parin päivän päästä heivannut sen toiseen roskikseen.

Nopealla etsinnällä löytyy Suomestakin kasapäin ilmoituksia myytävistä koirista. Niiden joukossa on niin vahinkopentuja kuin kasvattajan suunnittelemia tulevaisuuden toivoja. Tästä päästään vertani kuohuttavaan kysymykseen. Miksi koiria pitää keinotekoisesti tuottaa maailmaan enemmän kuin niille riittää koteja? Jos suomalaiset rotuintoilijat lakkaisivat tehtailemasta uusia pentueita, saisivat jo olemassa olevat koirat paremman mahdollisuuden perheeseen.

Jätän ostamatta uuden talvitakin. Syystakilla selviää Suomen tulevista talvista aivan hyvin. En myöskään tarvitse uusia kenkiä, koska omistan jo kuusi paria ja juoksukengät. Älkää kehdatko väittää, että nainen tarvitsisi yhtään enempää.

Milloin sinä ostit viimeksi jotain kivaa uutta itsellesi? Tuliko hyvä mieli?

http://www.kulkukoirat.com/

http://espanjankoirat.com/

Kommentit merkintään "Katja: Jotain kivaa uutta"

 

KAIKKI AIHEET