Olet vastaamassa tähän viestiin
Sanna: Sohvanpohjalta
6.10.2009 kello 11:04
Makasin koko viime sunnuntain sohvalla. Asetuin sohvannurkkaan kahden tyynyn nojaan aamiaisen jälkeen, noin kello yksi iltapäivällä.

Sohvasessiotani ilahdutti ensin tv:n radiotohtori Frasier. Seuraavaksi katsoin digiboksilta Grayn Anatomian viime tuotantokauden kolme viimeistä jaksoa laatikon mukaan ne oli nauhoitettu puoli vuotta sitten. Sade rummutti ikkunaan tasaisesti koko päivän. Kertaalleen vaivuin kevyeen päiväuneen havahtuakseni taas television ääneen. Surffailin laiskasti kanavalta toiselle jaksamatta syventyä ohjelmiin. Täysin epätyypillinen sunnuntai minulle!

Mitä sitten yleensä teen sunnuntaisin? Siivoan, kokkaan, jumppaan, pelaan kierroksen golfia, käyn kuntosalilla, soitan lähisuvun läpi, lakaisen pihan ja pesen pyykit. Ainakin odotan itseni tekevän nämä kaikki. Maanantaiaamuisin ihmettelen, miksi väsyttää.

Sohvasunnuntaista saan kiittää edellisiltana vietettyjä mieheni syntymäpäiväjuhlia. Niitä varten koti oli siivottu ja jääkaappi täytetty ruualla. Parketilla ei pyörinyt villakoiria, jotka olisivat pakottaneet hyppäämään sohvalta imurin varteen. Pikkutunneille jatkunut illanvietto väsytti sen verran, että jumppaa tai juoksulenkkiä ei tarvinnut edes harkita. Valmista ruokaa riitti, ja napostelin sohvalla vuorotellen pizzaa ja täytekakkua.

Ihanan hidas, raukea ja tehoton sunnuntai. Mikä parasta, en tuntenut hippustakaan huonoa omaatuntoa siitä, etten tehnyt mitään. Näköjään akkujaan voi ladata, vaikka virtaa ei olisi lainkaan.

Nousin muuten sohvalta puoli yhdentoista aikaan illalla vain siirtyäkseni sänkyyn yöunille.